Tekstit

6. Perra (osa 1)

Perra syntyi espanjalaisessa löytöeläintalossa pentutehtailijalta pelastetulle belgianpaimenkoiralle ja oli ainoa viidestä pennusta, joka selvisi elossa. Papereihin ei kirjoitettu syntymätiedoiksi eläinlääkärin toimesta muuta kuin syntymäaika ja -paino, sekä sukupuoli, "perra". Perra osoittautui jo varhaisessa vaiheessa varsin älykkääksi koiraksi, ja traumatisoivan äidinmenetyksen takia kehitti piirteitä hylkäämisen pelosta. Alle kuukauden ikäisenä Perran äitiä tultiin hakemaan pentutehtailijan kavereiden toimesta löytötalosta, ja hämmentynyt ja pelokas Perra joutui katsomaan vierestä, kun pentunsa perään huutavaa mamaa raahattiin säkkiin ujutettuna käytävää pitkin ulos. Löytötalon aktiivinen työntekijä ja pitäjä huusi perään hakijoiden olevan fasisteja, ja sai siitä hyvästä turpaansa löytötalon käytävällä Perran katsellessa piilostaan kauhusta täristen. Maman menetettyään Perra sai työntekijöiltä tuttipulloa, mutta eksyi aina välillä juuri pentunsa kissaflunssaan menettänee...

5. Rutiinipartiossa (osa 1)

Hei, kaikki rakkaat lukijat! Ihan alkuun pahoittelen julkaisun venähtämistä ja kommenttikentän puuttumista. Tämä nyt julkaistu teksti alkoi vähän vajavalla alulla koska ajattelin että "mä täytän tän myöhemmin", mutta en nyt enää jaksa keskittyä siihen, koska seuraava "mä täytän tän myöhemmin" -kohta tuli avautumisen kohdalla (tiedätte sitten) ja siitä tuli sitten ihan oma erikseen kirjoitettava osionsa, ja seuraava "mä täytän tän myöhemmin" tuli sitten siinä kohtaa, kun rupesin kirjoittamaan yhden tässä tarinassa olevan hahmon taustatarinaa ja tämä teksti jäi sitten tauolle, sit oli kaikki muut jutut, puuh... Tämä tarina oli pakko jakaa kahteen osaan, koska jos mä julkaisisin tän vasta kun tää tarina, mikä haluaa ulos, olisi valmis, niin sitä saisikin sitten odottaa hyvän tovin, ja vartin päälle. Lukemisen iloa :) P.S. mä en sit tiiä vittuukaan autoista, vielä vähemmän nelivedoilla sudittamisesta hiekalla, lol T: Bekowsky ------------------------...

4. Chaps - tai Laadusta tinkien sinne päin

NA:n tarkoitus olis, että kaikki ois nimettömiä, mut toi linkkaava jätkä kakolalevineen lököttävissä pieruverkkareissa on Tsäpsi. Se sai nimensä siitä, kun sillä meni omatekemä tatuointi ihan päin helvettiä. Kirjaimellisesti. Tsäpsi siis tykkäsi tatskoista ja se näkyi myös Tsäpsin iholla. Määrä korvaa laadun ja halpa on hyvää vaikka hyvä oikeasti tarkoittaisi "aivan vitun kauhea". Tsäpsi ei välittänyt. Tsäpsillä marssi tikku-ukot oksennellen, nussien, juopotellen, ja muuten vain (Tsäpsin sanoin) Miehen Tietä Kulkien pohkeiden ympäri; rintakehässä oli keskellä lihakirveellä otsasta halkaistu pääkallo jonka silmät pullahtivat kuopistaan ulos, suusta ryöppysi verioksennusta, ja taustalla hökkelikylä katosi yläpuolella lentävien helikopterien pudottamaan valkoiseen fosforiin; oikeassa olkapäässä oli mustekala, jonka lonkeroista kolme oli enemmän ja vähemmän Sailor Moonin sisällä, yksi heilutteli dildoa, yksi nunchakuja, ja lopuista lonkeroista kaksi valmisti viimeisestä onnetto...

3. Budjettitietoiselle asiakkaalle

Ovikello sanoi pimpom astuessani sisään noin yksiön kokoiseen kivijalkaliikkeeseen, jonka ikkunassa oli A4-lappu tekstillä "RULLA KEPAT 3€", ja Nasser keikkui tanssien tiskin takana. Nasser moikkasi, moikkasin takaisin, taustalla pauhasi jokin arabiaksi räpätty selostus tiukan itämaisen huilutilutuksen ja hardcore-biitin tahtiin. "Mitä mieees?" Nasser narautti ja tarjosi kättä sivulta, "ei midist, mitä toinen?" vastasin ja tarjosin kättä sivulta takaisin, kätemme kohtasivat keskellä, ja tekivät tottuneen puristelun ja napsautuksen ja kopautuksen. "Pyysit sapuskoimaan, ni mähän tulin. Mikäs tää kioski on?" utelin Nasserilta. "Tää on mun serkun mesta," aloitti Nasser, ja jatkoi "tää mesta on täs vähän aikaa kirjanpitosyistä ja se pyys mut tänne tekeen keikkaa. Ei o pahat tunnit, veli, tuntiliksa on ihan siedettävä ja pimeenä, ja lastista saa syödä vähäsen, hehhh!" Nasser päätti lauseensa naurahdukseen, mikä kuulosti lähinnä...

2. Ne kävelee kuin pingviinit

Avasin silmäni. Katto. Käänsin päätäni ja katsoin hauraasti hallussa pidettyä kaaosta, joka oli Viktorin olohuone. Vitun iso telkkari, jonka näytön oli valitettavasti halkaissut siihen viskattu PS5-ohjain. Ohjain oli atomeiksi purettuna olohuoneen sisänurkassa olevalla pöydällä tölkkien ja kolvin sekä palasiksi leikattujen ja puhtaaksi viereisessä (nyt tyhjässä) lasissa uitettujen minigrippien vieressä. Pleikkari oli vielä kytkettynä telkkariin, ja siinä se varmasti pysyy, koska kanissa ei oteta vastaan mitään laitteita, joissa ei ole koteloa. Telkkaria vastapäätä, pöydän vieressä, oli sohva, joka oli toiminut sammumispisteenäni. Sohvan ja telkan välissä oli olopöytä, ja olopydällä vässyä, roinaa, romua ja tölkkejä. Oltiin edellisenä päivänä vedetty dragonflytä, koska Viktor oli säätänyt happoja mutta niitä ei ollut, mutta dragonflyt oli kolmasosan hinnasta, joten Viktor osti kaikille kolme ja sit me vedettiin ne, mun ja Nasserin tietämättä että ne oli tutkareita eikä happoa. Kaljaa ...