2. Ne kävelee kuin pingviinit

Avasin silmäni. Katto. Käänsin päätäni ja katsoin hauraasti hallussa pidettyä kaaosta, joka oli Viktorin olohuone. Vitun iso telkkari, jonka näytön oli valitettavasti halkaissut siihen viskattu PS5-ohjain. Ohjain oli atomeiksi purettuna olohuoneen sisänurkassa olevalla pöydällä tölkkien ja kolvin sekä palasiksi leikattujen ja puhtaaksi viereisessä (nyt tyhjässä) lasissa uitettujen minigrippien vieressä. Pleikkari oli vielä kytkettynä telkkariin, ja siinä se varmasti pysyy, koska kanissa ei oteta vastaan mitään laitteita, joissa ei ole koteloa. Telkkaria vastapäätä, pöydän vieressä, oli sohva, joka oli toiminut sammumispisteenäni. Sohvan ja telkan välissä oli olopöytä, ja olopydällä vässyä, roinaa, romua ja tölkkejä. Oltiin edellisenä päivänä vedetty dragonflytä, koska Viktor oli säätänyt happoja mutta niitä ei ollut, mutta dragonflyt oli kolmasosan hinnasta, joten Viktor osti kaikille kolme ja sit me vedettiin ne, mun ja Nasserin tietämättä että ne oli tutkareita eikä happoa. Kaljaa meni laatikko per mies, tai siis niitä avattiin laatikko per mies ja kämpän kaikki pinnat oli täynnä tyhjiä ja eri täysyys-asteikolla olevia tölkkejä joista jotkut oli selkeästi avattu vain dekantoitumaan. Mä onneksi tykkään darraan ja olotilojen laskuissa juoda nimenomaan hieman ponnettomampaa ja huonelämmintä bisseä, menee alas paremmin ja tiedemiesten mukaan huoneenlämpöinen neste imeytyy paremmin kuin kylmä, alkoholi tottakai siinä samalla, joten mikä mä olen sitä kyseenalaistamaan, Walter White ja Walter Bishop on kummatkin tiedemiehiä ja hyvin ne tietää jutskansa, heh, kaksi Waltheria tanssi näin, tanssilattialla do-si-do... Hyvin vielä leiskahtelee, kyllä tää tästä.

Olohuoneen parvekkeen oven vieressä oleva älyämpäri oli ollut ahkerassa käytössä. Jenkan puskat oli kaadettu muutama päivä sitten ja oltiin autettu sadonkorjuussa eilen ja saatiin ottaa mukaan kaikki risut, joissa oli yhteensä huonosti poiskorjattua kuivaa nuppua mukana joku parikymppiä. Toivottavasti siitä olisi vielä jotain jäljellä. Menin älyn äärelle ja katsoin hetken synkässä liejussa kelluvaa mustaa ja hyhmäistä pulloa, jonka suuhun mahtuu sopivasti ikkunalaudalla vässyn ja roskien keskellä pönöttävä räikkähylsy, jossa oli tuhti kerros rei'itettyä foliota verkkona. Hylsy oli kokenut ahkeraa ja päättäväistä käyttöä eilen, ja henkeen oli selkeästi vedetty, vissiin illan viimeiset väärään sellaiseen koska älyssä olevan nesteen päällimmäinen kerros oli röökintumpeilla koristeltu oksennuspuuro, jota koristi satunnainen kebabriekale ja sulamaton ranu. Pohdin seuraavaa peliliikettä kyykätessäni päivän ensimmäiset hylsypesän pohjalle jääneistä illan viimeisistä, nousin ylös, avasin parvekkeen oven että kämppä tuulettuisi vähän, ja suuntasin keittiöön.

Viktor makasi lattialla koristen ja pulputtaen kilpaa keittiön nurkassa olevan vinkkupöntön kanssa, hylsykassi tyynynä. Nasser seisoskeli hieman huojuen keittiön ikkunan äärellä itsekseen mutisten. "...liikkuu ku pingviinit, pingviinit liikkuu noin, juuh..." Otin sätkävehkeet Nasserin edestä ikkunalaudalta, istuin keittiön pöydän ääreen nitisevälle jakkaralle, ja aloitin sätkänkääntämisoperaation. Purut tuntuivat pumpulisilta sormissani ja vaaleaa puuta olevalle pöytälistalle putoavat tummat tupakkirihmat sätkivät paikoillaan ja aloittivat vaivihkaisen rivitanssin silmieni edessä. Hyvin vielä leiskahtelee, pari kaljaa äkkiä alle ni kyl tää tästä, normi settiä. Sätkäpaperi pehmeni sormissani, ja lopulta koko yritelmä hajosi vienosti hikoilevien ja lämpöä sykkien hohtavien sormieni hyväilyssä.

"Tiesiks, Joke" kähisi Nasser ghouli-äänellään ikkunan ja patterin edessä edelleen ikkunasta ulos katsellen, selkä minuun päin. "Mhähä?" kysyin. Puhuminen tuntui oudolta ja ääneni tuntui kuuluvan takaraivossani sijaitsevasta äänieristetystä huoneesta. "Tiesiks, et pingviinit kulkee kylki kyljessä ja ne tietää mihin liikkua sen perusteella, et ne tuntee minne ne muut vie," röhisi Nasser äänellä, joka kuulosti jääpalojen pureskelulta puheeksi muunnettuna. "Mmmmniihö?" kysyin. Huuleni olivat kuivantahmeaa puolikovaa toffeeta, ja ne tarttuivat toisiinsa kiinni, vaikeuttaen sanojen muodostamista. Suuni limakalvot olivat kiisseliä, kieleni kuorittu banaani. Näilläkö sitä pitäisi sitten puhua? "Silleen ne zombietkin kävelee joukoissa, tiesiks, Joke. Zombiet kulkee ku pingviinit laumoissa, yks vie ja muut seuraa." Tuijotin Nasserin takaraivoa tämän julistuksen jälkeisessä hiljaisuudessa. Vinkkupönttö kurlutti. Viktor kurlutti takaisin. Nasser kääntyi katsomaan minua, silmät kuin juoksuhaudassa 3 päivää ja neljä yötä kestäneen tauottoman pommituksen keskellä olleella sotilaalla, tuijottaen lävitseni iäisyyden syöveriin. "Maailmanloppu on tullut, Joke. Kaikki on kuollu ja loput on zombeja, ja me ollaan ainoina jäljellä." Tuijotin Nasseria, näin hänen silmiensä turpoavan isoiksi demonikissan silmiksi, kaksi lasisen kiiltävää jättimäistä biljardipallosilmää epätahtiin laajentuvine ja supistuvine pupilleineen tuijottaen silmäluomia räpäyttämättä lävitseni, niin vilpittömänä ja hartaana kuin pappi antamassa siunaustaan, äänellä joka oli kuin soraa imuroisi rikkaimurilla. "Tuu Joke kattoo," Nasser sanoi, kääntyen takaisin katsomaan ikkunasta. "Tuu kattoo ni säki näät." Otin tukea pöydän kulmasta, ja nousin ylös, askeltaen kohti ikkunaa, odottaen näkeväni siellä raadeltuja ja käveleviä epäkuolleita.

Katsoin ikkunasta ulos. Eteeni levittyi lähiökerrostalon etupiha tyhjine parkkipaikkoineen, hennon lumipeitteen allaoleva pihanurmikko ja pieni leikkikenttä; kävelytie pihalta kävelykadulle jonka varrella oli kaksi vastakkaista bussipysäkkiä; kauempana kurja ostoskeskus jossa oli kaksi baaria, kebabmesta, kirpputori, ison ketjun lähimarketti, ketjukuntosali, kipari, sekä apteekki. Dösä huristi kaupan ja talon lähellä olevasta risteyksestä talon edestä menevälle kadulle pelkkä kuski kyydissään. "Ei totakaan ohjaa ihminen," Nasser raakkui. "Sitäkin ajaa robotti." "Mllöööyyhh," totesin yrittäessäni avata toisiinsa kiinni liimautuneita toffeehuuliani, yrittäen kovasti olla raapimatta hampaillani banaaniksi muuttunutta kieltäni, sitä katkaisematta. "Mihä hä näig niih houheha?" kysyin, ja Nasser vastasi "niitä meni äsken tosta pari, lumessa näkyy niiden askeleet. Ootetaan tuleeko ne takaisin." Jännitin. Tilanne oli todella kuumottava ja Nasser vakuuttava. Olin imuroinut yhden avatun kaljan noustuani, ja käteni kaipasivat tekemistä, kiisselisuuni anoi kostutusta. Hain olohuoneesta neljä avattua kaljaa, kannoin ne keittiöön, menin ikkunan äärelle ja annoin yhden Nasserille, yhdestä kaadoin nestemäistä helpotusta omituiseksi muuttuneeseen suuhuni, kaksi tölkeistä jätin ikkunalaudalle eteemme. Odotimme. Odotimme lisää. Joimme kaljaa siinä odotellessa.

"Kato, tuolta niitä tulee," Nasser kähisi kuiskaten, osoittaen ikkunasta oikealle, talon A-rapun suuntaan. "Tuolta niitä tulee!" Ja toden totta, sieltä niitä tuli! Oli lasta ja aikuista, nuorta ja vanhaa, kaikki pukeutuneet siististi, eivätkä lainkaan verisiksi raadeltuja ja käveleviä muistoja ihmisistä, vaan siisteistä vaatteista, kransseista ja kukkapuskista päätellen hautajaisiin menevä sukulaisjoukko. Tuijotin hautajaisseuruetta. Join bisseä. Nasser teki samoin. "Mitä me tehää noille zombeille? Mitä jos meidän pitää mennä ulos?" Nasser pohti naristen. Mietin, että mitä helvettiä niille oikeasti tekisi. Vaikka musta tuntui, että mun käsissä oli sellaiset mäkistä vuostuhannen vaihteessa lasten aterian mukana saadut yli-isot mikkihiiri-hanskat, niin jopa mä tajusin, että Nasserilla on psykoosi päällä ja tilanne on herkkä, herkempi kuin mun tukka jonka tunsin nousevan pystyyn ja keijuvan ilmassa kuin järven pohjasta ylös kurotteleva niljainen kortepöheikkö. "Venaa hetki, bro, mulla on idea," sanoin oluen kostuttamalla ja adrenaliinilla mahdottomuuksista puhdistetulla suulla. Käännyin lähteäkseni keittiöstä, ensiksi tönäisten Viktoria reippaasti jalkapohjalla lonkasta. Viktor korahti ja phöh-söp-säpsähti unesta tyynynä olleen hylsykassin muovi poskeen liimaantuneena. Hylsykassista kolisi muutama tölkki lattialle Viktorin nostaessa päätään kävellessäni olkkariin. Matkalla tyhjensin suuhuni kädessäni olevan tölkin, laitoin sen olohuoneen pöydälle ja otin vierestä uuden avatun kaljan, ja valitsin sille pari kaveria keittiöön vietäväksi.

Otin pöydältä meisselimallisen akkuporakoneen josta oli akku loppu, laitoin sen taskuuni ja palasin keittiöön. Viktor oli jo istunut keittiönpöydän ääreen kääntämään sätkää. Laitoin kaljat pöydälle ja ojensin Nasserille porakoneen. "Bro, täs on sulle laser. Tähtäät sillä kaikkia zombeja mitkä näät, ja painat napista. Se merkkaa armeijan satelliitille niiden kohdat. Ei, älä kato sitä, bro, kato mua silmiin ja kuuntele mua," psyykkasin Nasseria katsoen häntä verestäviin, lasittuneisiin, ja hyvin villeillä pupilleilla varustettuihin silmiin, jotka ensimmäistä kertaa sinä aamuna tuntuivat oikeasti kohdistuvan minuun ja silmiini. "Sun kädessä on laser armeijan satelliittien ohjeistamiseen vihujen paikallistamiseks, bro, niiku codin vaartsonessa, kyl sä tiiät. Ota se. Merkkaa ne zombit, bro." Nasser otti las-- porakoneen ja sitä katsomatta käänsi päänsä takaisin tuijottaakseen ikkunasta, ja nosti porakoneen päänsä korkeudelle tähdätäkseen sillä paremmin. Niks vaan kuului ensimmäisen kohteen merkkaus. Käännyin Viktorin puoleen, taputin olalle, ja sanoin "ota ne röökit ja kalja mukaan, käyää olkkarissa." Vinkkupönttö pulpahti. Porakone sanoi niks Nasserin kädessä.

"Viktor, mä oon aika varma että Nasser on flipannut. Se on vakuuttunut, että maailmanloppu on tullut ja että me ollaan ainoat eloonjääneet ja kaikki muut on zombeja." Viktor lopetti hylsypesän folion rapsuttamisen ja päätään nopeasti kääntäen kysyi multa "onks nyt maailmanloppu hä?" "EI!" sähisin kuiskaten, ja jatkoin "Bro, Nasserilla on matka vieläkin päällä ja sillä on joku zombieharha meneillään! Ota sun stäässi ja kerätään sieltä sellanen käänteinen candyflip, että Nasser selviää tai tipahtaa, ja sillä hellittää toi happotrippi." Viktor sanoi "oke oota hetko" ja meni makkariinsa, missä sillä oli meidän puskat viemässä tilaa siltä tarkoitukselta, mihin makkari oli oikeasti tarkoitettu. Dänkki tuoksui kämpässä muutenkin, mutta makkarin ovea raottaessa kämppään pöllähti [Critical Sour / (Insomniac Haze x Paranormal Massikeisari)] -hybridin viidakkomainen tuoksu. Sato olisi sopivasti valmis kuukautta ennenkuin rutiininomainen häätölappu tämänkertaisesta kämpästä kopsahtaisi postiluukusta ja on taas kämpän vaihto edessä ja Viktor pääsee soskun ja Kelan kanssa tappelemaan siitä ja uuden kämpän hommaamisesta, saatana. Business as usual.

Viktor tuli parin purkin ja useamman liuskan kanssa. "Oke, bro, täs ois lolii ja lyrikaa, pamei, sirkkoi, oxyi, panacodei, ehkäsypillereitä, Imocuria, Ketipinoreita, betasalpaajia, somacia ja verenpainelääkkeitä." Katsoin liuskoja ja purkkeja. "Onks tässä kaikki?" kysyin Viktorilta. "Eeei mä otin vaan ekat mitkä löyty vetolaatikosta stäässin vierestä, en mä koske mun stäässiin ny, bro." En käynyt väittelemään, vaan otin liuskan loleja, ja painelin siitä muutaman läpi pöydällä olleelle lautaselle. "Käy kattoo että Nasser juo sitä kaljaa," sanoin Viktorille, ja tämän poistuttua keittiöön painoin liuskasta kaksi lolia itelleni, painoin yhden 300mg Lyrican liuskasta, ja huuhtelin verotuksen ihanalla huoneenlämpöisellä maksuhäiriöllä huiviin oman tilani tasaamiseksi ja harhojen hillitsemiseksi. Painoin liuskasta 6 samanlaista Lyricaa, purkista kolme 100mg Ketipinoria, kaksi 10mg diapamia ja kolmannen itselleni, jonka laitoin kielen alle sulamaan. Siirsin kapselit sivuun ja asetin nappien päälle pöydällä olleen toimeentulotukipäätöksen yhden sivun, otin lautasella olleen lusikan, ja rupesin murskaamaan nappeja. Viktor saapui keittiöstä. Otin paperin nappimurskan päältä, koputtelin siihen tarttuneet lääkemurskat ja -hippuset lautaselle, laitoin paperin pöydälle, ja aloitin kapseleiden purkamisen ja niiden sisällön lisäämisen kasvavaan lääkeainekekoon. Viktor painoi itsekin loliliuskasta yhden sekä yhden pamin, heitti ne suuhunsa ja pureskeli, mietti hetken sylkeä suussa purskutellen, painoi yhden 300mg Lyrican liuskasta, tiputti sen suuhunsa, ja huuhteli suunsa puhtaaksi kaljalla. "Ai ku tää kalja heti aamusta alkaa paskattaan, vaikkei oo syöny," Viktor totesi, ja tottahan se oli: darrakalja heti herätessä on paras laksatiivi. Painoin liuskasta mulle ja Viktorille kummallekin kaksi Imocuria heti alkuun, ja huuhdeltiin ne kaljalla alas.

"Ok, sit tälleen," sanoin, ja vaihdoin tölkin sisältämän nestemassan sijainnin vesilasiksi, ja sekoitin bisseä lusikalla hetken että loputkin hapot katoaa. "Hapot pois tästä, hapot pois Nasserin päästä, heh heh," naureskelin Viktorille, johon Viktor "ei ne ollu happoo." Lopetin sekoittamisen, katsoin Viktoria silmiin, ja kysyin: "Bro. Mitä vittuu? Mitä sä ostit ja mitä me syötiin? Mitä sä syötit meille happona, bro?!" Viktor oli vaikeana. "Bro, mä vannon, se sano et se on yhtä hyvää ku happo, bro, Dragonfly on ehkä jopa PAREMPAA ku happo, niin se sano bro, mä vannon!" Tuijotin Viktoria. Mitä muutakaan siinä voisi tehdä? Lyödä ja raivota ja eskaloida tilannetta? Nasser varmaan hyppäisi ikkunasta paniikissa, zombeja tai ei, ja loput saisi lukea Alibin sivuilta kun Viktor tikkaisi mut ruuvimeisselillä vähemmän aggressiiviseksi, kämppä olisi jo veritahroja ja -roiskeita vaille valmis kuvituskämppä sen lehdykän sivuille. "Hoietaa myöhemmin se ja tää eka, mut bro MÄ vannon että me jatketaan tästä vielä."

Aloin kauhomaan lusikalla lääkettä kaljan sekaan. "Bro! Venaa!," Viktor ehätti. "Mitä?" kysyin. "Mä vedän tosta eka nokat." Katsoin Viktoria. Katsoin kekoa. Katsoin Viktoria. Kohautin olkapäitä. "Ok, tee siitä mullekin pari pientä," sanoin, kippasin soskun lapulle lusikalla sopivan keon, ja kauhoin loput lääkkeistä kaljan sekaan. Sekoitin kaljaa lusikalla. "Onko zombeja näkyny? Onks sulla vielä kaljaa siellä?" huutelin keittiön suuntaan Nasserille. "Hyvin menee, broo, mut mul on huonoja uutisia," Nasser vastasi. "Kerro kohta, tuun sinne ni ei tartte huutaa!" vastasin takaisin, otin Viktorin ojentaman pillin, snorttasin epäpyhän lainin soskun lapulta, ojensin pillin Viktorille ja Viktor teki samoin, ja siirryimme keittiöön.

"Ennenku kerrot ne huonot uutiset, bro, ni juos tää bisse tästä pois, ni mä saan puhtaan lasin," sanoin Nasserille ojentaen ison eläimen tappamiseen sopivaksi terästettyä bisseä. Nasser otti lasin minuun katsomatta, joi sen parilla ryystävällä huikalla, röyhtäisi, ja antoi lasin takaisin, katse herkeämättä ikkunasta pihalle ja lase-- porakonetta pitelevä käsi pään vieressä. Klik sanoi nappi, zombie merkattu. "Tää maistuu ihan ku torkenjantai appelsiinissa. Kiitti bro." Vittu se on kuistilla. "Mennääks olkkariin polttaa hitit?" kysyin jätkiltä ja Nasser tuntui ottavan jo peräti toisen kerran tänään mun seurassa yhteyttä todelliseen maailmaan. "Jäi meikän vuoroon, meitsi vetää alkukermat." "Tottakai sä saat vetää alkukermat, bro!" Siirryimme olohuoneeseen polvirukoilemaan. "Mitä huonoja uutisia sulla oli?" kysyin Nasserilta.

Nasser istui sohvalle olopyödän eteen väsärin kohdalle, otti bobipurkin olopöydän alatasolta, sirotteli sieltä väsärille Jenkalta saaduista risuista siivottua murua, ja kyhäsi savut samalla kun alkoi kertoa huonoja uutisiaan. "Broo, me ollaan ainoot eloonjääneet maailmassa, tää on iso vastuu ja iso työ, bro, ei leffaa vaan saletti ku Moskovan baletti," Nasser kertoi vakavana noustessaan sohvalta ja kävellessään paraatipaikalle parvekkeen raollaan olevan oven sekä mörkin ja karun älyn viereen. "Mitä sä meinaat, bro?" kysyi Viktor. Nasser täytti pesän. "Tän maapallon uudelleenkansoittamista, bro!" Nasser iski liekkiä sytkärillä, ja alkoi pyörittämään ja nostamaan älyä hitaasti. Pesässä oleva pajautus hehkui melkein valkoisena. "Mistä me saadaan naisia jos kaikki muut on kuollu, bro?" kysyi Viktor. Nasser otti pesän pois älystä, jonka suusta tussahti sievän pieni, mutta keltaisen sakea ja paksun laiskasti liikkuva savurengas, mikä hajosi kuin köyhän unelmat paremmasta Nasserin painaessa yläruumiinsa alas ja suullensa painetun järkyttävän älypullon syvälle yrjön ja tumppien ja syljen ja tuhkan muodostamaan liejuun, joka oli vielä eilen ollut ihan juomakelpoista vettä. Nasser nosti selän suoraksi ja oli polviasennossa silmät kiinni kuin tatamilla kungfu-kerhossa, hengitystään pidättäen. Nasser avasi silmänsä ja hengitti ulos. Uloshengityksessä ei tullut lainkaan savua ulos, ainoastaan pajan ja hammasmädän löyhkä Nasserin puhaltaessa mun ja Viktorin suuntaan.

Nasser aloitti ääni kuplien ja rahisten: "Mä luin netistä et luonnos tapahtuu ääritilanteis nopeet evoluutiota, ja mun mielest tää on aika ääritilanne, bro." Me nyökkäiltiin ja viittoiltiin Nasseria jatkamaan. Nasser nieleskeli vähän, ja jatkoi: "Ei me tarvita naisii, bro." Viktor tuijotti. Minä tuijotin. Viktor kysyi: "Naisii mihi?" Käänsin Viktoriin katseen, mikä sanoi "OO VITTU HILJAA" ja Viktorin katse vastasi "kumpi on vasen ja kumpi oikea musta katottuna?" Nasserin silmistä alkoi valua kyyneliä, ja sillä korisevalla kahvimyllyäänellään alkoi nyyhkien tilittämään: "Jäbät, mä mietin tätä pitkään ja broooo MÄ VANNON mä en oo hintti enkä mitään, mut täs on maailman ja meidän ihmisten tulevaisuus pelastettava! Mä en haluu mut mä oon valmis muuttuu naiseks, Viktorilla on niitä ehkäsypillereit, mä syön niitä ja sit kokeillaa säännöllisesti et joks mä oon nainen ja tullu raskaaks!" Kaksi silmäparia tuijotti kauhuissaan itkevää ja houreitaan ääneen sekopäissään raakkuvaa Nasseria, joka melkein kaatui ylös noustessaan ja olisi kaatanut jo-risan telkkarin tv-tasolta horjuessaan mukanaan. Nasser kiskoi vyötään auki ja raakkui sylki roiskuen "MÄ OON VALMIS, MAAILMA MÄ TUUN, EMMÄ HALUU MUT MÄ OON NAINEN! JOKE PELASTETAAN TÄÄ MAAILMA, KÄYTÄ MUN LIHAA! VIKTOR! VIKTOOOORR! RRÄÄÄÄÄ!!"

"TURVAT VITTU TUKKOON SIELLÄ, SAATANA! TÄÄLLÄ ON TYÖSSÄKÄYVIÄ YÖVUOROLAISIA NUKKUMASSA JA NYT ON JUMALAUTA KESKIVIIKKO! KELLO EI OO EES YHTÄ! LAITTAKAA EES SE PARVEKKEEN OVI KIINNI JA PANKAA SITÄ VITUN HULLUA TAI HEITTÄKÄÄ SE PIHALLE! MÄ SOITAN KOHTA POLIISIT, PERKELEEN VITTU SENTÄÄN!" kuului naapurin äijän vihainen huuto viereiseltä parvekkeelta. Viktor veti sohvalla olleen pussilakanan Nasserin pään ympärille pari kertaa ja käden suun päälle, minä otin Nasseria jaloista kiinni, ja nostettiin Nasser makaamaan sohvalle ja minä istuin Nasserin jalkojen päälle, Viktor perseen ja taakseväännettyjen käsien päälle. Itkevä, raakkuen rääkyvä, ja piehtaroiva Nasser oli visusti allamme. Viktor asetteli vielä tyynyä Nasserin pään päälle kevyesti äänien vaimentamiseksi. "SORII!" Viktor huusi parvekkeen suuntaan. "HAISTA VITTU!" kuului vastaus, ja naapurin parvekkeen ovi vedettiin kiinni niin, että pamaus kävi ja kaihtimet helisi ja jotain tippui naapurin seinältä räsähtäen lattialle. Toisen naapurin koira alkoi haukkumaan pari kerrosta ylempänä. Pikkuhiljaa Nasserin piehtarointi alkoi hellittämään, joten ensin ylös nousi Viktor, joka veti lakanan Nasserin pään ympäriltä. "...ooks elos?" Viktor kysyi. "Smöh," vastasi Nasser, ja pieraisi. "Joo, hyvin toimii, bro, ihan ku ne kaks nokallista ja ensiavut tehois mulki," Viktor totesi, ja nousi ottamaan keittiön pöydältä lisää valmiiksi avattua kaljaa. "Mä voisin syttää seuraavat, jäiköhän siihen pesään yhtään."

Nousin sohvalta Nasserin pierunhajusta ja menin pöydän ääreen istumaan. Itelläkin tuntui napit toimivan hyvin, eikä vituttanut oikeastaan kuin hieman. Päätin kokeilla sätkän kääntämistä uudestaan, kun tukkakin oli laskeutunut. "Dragonflytä, bro? Tutkareita? Vittu mä sanon."

---

3. Budjettitietoiselle asiakkaalle