6. Perra (osa 1)
Perra syntyi espanjalaisessa löytöeläintalossa pentutehtailijalta pelastetulle belgianpaimenkoiralle ja oli ainoa viidestä pennusta, joka selvisi elossa. Papereihin ei kirjoitettu syntymätiedoiksi eläinlääkärin toimesta muuta kuin syntymäaika ja -paino, sekä sukupuoli, "perra". Perra osoittautui jo varhaisessa vaiheessa varsin älykkääksi koiraksi, ja traumatisoivan äidinmenetyksen takia kehitti piirteitä hylkäämisen pelosta. Alle kuukauden ikäisenä Perran äitiä tultiin hakemaan pentutehtailijan kavereiden toimesta löytötalosta, ja hämmentynyt ja pelokas Perra joutui katsomaan vierestä, kun pentunsa perään huutavaa mamaa raahattiin säkkiin ujutettuna käytävää pitkin ulos. Löytötalon aktiivinen työntekijä ja pitäjä huusi perään hakijoiden olevan fasisteja, ja sai siitä hyvästä turpaansa löytötalon käytävällä Perran katsellessa piilostaan kauhusta täristen. Maman menetettyään Perra sai työntekijöiltä tuttipulloa, mutta eksyi aina välillä juuri pentunsa kissaflunssaan menettäneen narttukissan tisseille. Pikkuhiljaa Perran lapsuus tasaantui, Perra sai olla kontaktissa erilaisten eläinpersoonallisuuksien - lähinnä kissojen ja koirien kanssa - ja useamman kuukauden Perra saikin elää suht tasapainoista ja jopa onnellista elämää (vaikkakin löytötalossa), kunnes läheisen pikkukylän poliisi äkkäsi puhdasrotuisen malinois'n pennun käydessään löytötalossa värväyshommat mielessä.
Tällä kertaa ulisi Perra papansa, löytötalon pitäjän, perään Perraa löytötalosta ulos kannettaessa. Perran matka osaksi väkivaltakoneistoa sen antavana osapuolena alkoi. Viimeiset sanat, jotka Perra kuuli papansa huutavan perään, oli "¡Maldito fascista, FASCISTA!"
---
Vuonna 1996 perustettiin Espanjan Torremolinoksessa ensimmäinen poliisikoirayksikkö. Siitä lähtien poliisikoiria koulutettiin mm. Barcelonassa ammattimaisesti, ja koirat otettiin koulutettaviksi ensisijaisesti armeijaan kuuluvasta koirakoulutusyksiköstä, sekä löytöeläintaloista. Koulutus oli - ja on edelleen - perustettu kumppanuuteen koiran ja käsittelijän välillä, eikä niin, että koiraa pakotettaisiin ja alistettaisiin.
Näin tämä ainakin paperilla oli julkisesti. Perran kouluttamisesta vastasi läheisen kaupungin periferiassa sijaitsevan kusisen pikkukylän poliisipäällikön (Ernestón) veljenpoika, jolla oli lapsena taipumus esimerkiksi seivästää kiinniotettuja kärpäsiä nuppineulalla johonkin pintaan, ja ilmeettömästi kiskoa niiltä irti ensin siivet ja sitten jalat. Naapurustossa ei kovin paljoa näkynyt kulkukissoja, vink vink. Konstaapeliksi hän pääsi vain siksi, että hänen setänsä oli poliisipäällikkö. Ja juuri tuon statuksen turvin Mañuel sai taskurahaa kiristetyiltä turisteilta sekä turisteja rullanneilta ja kiristäneiltä paikallisilta pikkurikollisilta, ja pimpsaa paikallisilta huorilta virkamerkkiä näyttämällä. Ja nyt hän sai koulutettavakseen ruinaamansa koiran, minkä turvin hän uskoi saavansa jalansijaa läheisen kaupungin poliisivoimista kunhan pääsisi näyttämään koiransa kanssa, mihin pystyy.
Koska Ernestón johtama poliisilaitos oli surkean pieni ja vähäisin varoin rahoitettu, ei siellä ollut mitään ammattimaista koirankoulutusta, vaan Mañuel koulutti Perraa itse lukemalla pintapuolisesti Barcelonan poliisikorkeakoulun ohjelmia sekä katsomalla Tiktok-pätkiä koirien agilitystä ja kouluttamisesta. Mañuelin mielestä opettaminen leikkimällä oli velliperseiden hommaa, joten Perralle tuli tutuksi kuristusketjut ja sekä hihnalla että remmillä lyöminen. Paikalliselta avokaatopaikalta Mañuel haki parista sohvasta tyynyjä, ja karkkirahaa vastaan palkkasi alueen toimettomia nuoria ja köytti niille niitä tyynyjä torson ja raajojen suojaksi Perran aggressio-opetusta varten. Kypäräksi sopi kattila. Muutaman kerran viikossa Mañuel vei Perran mukanaan läheiseen kaupunkiin lenkille kaikkein vilkkaimille kadunvarsille kuonokoppaan puettuna. Perrasta kasvoi parissa kuukaudessa hermoraunio, joka kyllä pelkäsi meteliä, mutta pelkäsi remmiä sitäkin enemmän, joten Mañuel piti koulutustaan onnistuneena. Ainakin kannabiksenkäyttäjät Perra oppi Mañuelin kouluttamana löytämään jo kaukaa, sillä Mañuel itse tykkäsi porrosta ja mikäs sen parempaa porroa, kuin muilta poliisin etuoikeudella takavarikoitu porro (vaikka porro olikin dekriminalisoitu Espanjassa omaan käyttöön sekä hallussapidon osalta).
Yksi osa Perran ankaraa kasvatusta ja koulutusta oli Mañuelin omatekemät painovaljaat, jotka koostuivat karkeasti toisiinsa sidotuista levypainoista ja vanhoista poliisikoiran valjaista. Perraa juoksutettiin ja hyppyytettiin pitkin päivää, oli lämpötila sitten mikä tahansa. Perra kyllä sai paljon proteiinipitoista ruokaa, vaikkakin pelkkää paikallisen teurastajan ja kalastajan teuras- ja perkausjätettä. Perrasta kasvoi nopeasti vahva, mutta ankaraa isäntäänsä pelkäävä ja meluisia paikkoja arasteleva koira. Mañuel kyllä käytti Perran paikallisella eläinlääkärillä otattamassa Perralle tunniste- ja paikanninsirun toiseen korvaan, muttei viitsinyt pistää enempää rahaa Perran leikkauttamiseen, olihan kyseessä sentään valioyksilö, jolla voisi teetättää pentuja jos ura poliisikoirana ei sittenkään sujuisi. Onneksi Perran ensimmäinen koti, löytöeläintalo, oli hoitanut Perran rokotukset kuntoon ennen kuin Ernestó oli käynyt värväämässä Perran veljenpoikansa koulutettavaksi muutamaa kuukautta aiemmin.
---
Läheisen kaupungin poliisivoimilta oli tullut infoa levottomasta liikehdinnästä paikallisen opiskelijanuorison mahdolliseen mielenosoitukseen liittyen sekä todennäköisesti sitä seuraavasta mellakasta, ja sinne oli pyydetty lisävoimia jopa siitä kusisesta pikkukylästä, josta Mañuel kipeästi kaipasi pois. Hänen ei kauaa tarvinnut anella sedältään lupaa lähteä vahvistamaan heidän joukkojaan Perran kanssa. Ernestó soitti tuon läheisen kaupungin poliisipäällikölle hänen lisätoimintaa kaipaavasta veljenpojastaan ja tämän kouluttamasta koirasta, että josko sinne vähän rauhallisempaan linjaan laittaisi itsestään liikoja luulevan pojan saamaan vähän lisäkokemusta ja jöpötystä lahkeeseen.
Lupa myönnettiin päälliköltä toiselle ilman turhempaa byrokratiaselvittelyä, sen voisi tehdä sitten mañana, hoidetaan hommat ensiksi alta pois eikä anneta tekotyön tulla turhaan tielle. Uutisen kuultuaan Mañuel hyppi ja hihkui ilmaa nyrkeillään hakaten. Perra katseli varautuneena ihmeissään Mañuelin yhden huoneen asunnon nurkkaan sijoitetusta häkistään. Ainakin häkki olisi hänen ja isännän välissä, eikä isäntä huutanut Perralle suoraan, joten ainakaan Perra ei ollut tehnyt taas jotain väärin. Tämä tosin ei ollut ennenkään estänyt Perraa saamasta remmistä tai tulla retuutetuksi kuristuskaulapannasta. Mañuel hihkui Perralle lähtevänsä nyt huoriin, ja Perra jäi yksinään häkkiinsä potemaan tavallista omituisemman haikeaa ja kaipuuta huokuvaa oloaan Mañuelin pamauttettua oven kiinni perässään. Perra söi hieman raksuja kulhosta, joi vettä toisesta, lipsutteli alapäätään tovin, ja kävi nukkumaan pimeän itsarikuution nurkkaan sijoitetussa häkissään tuhisten apeasti. Perran unessa oli lähinnä abstrakteja muotoja, sekä hänen poisriistetyn mamansa hajun muisto. Perran jalat sätkivät tämän nukkuessa kevyesti.
Seuraavana aamuna Mañuel käytti Perran aamutarpeilla ja ruokki tämän, pakkasi omat varusteensa sekä Perran autoonsa, ja lähti ajamaan kohti kaupunkia. Mañuelia jännitti, ja ehkä hieman pelottikin, määränpää. Perra aisti tämän, eikä pelon aistiminen hänen piinaajastaan herättänyt Perrassa luottamusta vallitsevaan ilmapiiriin. Perran takapuoli jätti takapenkille levitetylle viltille veriläntin. Perran ensimmäiset juoksut olivat sopivasti alkaneet.
----
"¡Coño! Mitä helvettiä tolla on päällään?!" "Toi koira on kyllä ollut ruoka-aikaan paikalla!" "Onks sulla äidin lupalappu tulla katsomaan kun miehet on töissä?"
Mañuel oli pukenut armeijan ylijäämää ja muuta selviytymisvarustetta myyvän liikkeen poistolaarista ostamansa varusteet päällensä autosta poistuttuaan. Hyvin huollettuihin ja kuluvalla vuosikymmenellä valmistetuissa varusteissa naureskelevat karut poliisiäijät härnäsivät Mañuelia ja Perraa heidän saapuessaan heille ilmoitetulle kokoontumispaikalle ilmoittautumaan ja hakemaan Perralle luvatut ylimääräiset valjasliivit. Koirien varusteiden jakaja oli helppo paikantaa satunnaisesta haukunnasta, jota tuotti jo paikalla olevat 6 kokenutta poliisikoiraa käsittelijöineen. Kaikki olivat aikuisia saksanpaimenkoiria, uroksia. Kuonokopassa oleva valppaana ja varautuneena vienosti värisevä Perra haistoi muut koirat, jotka toden totta haistoivat Perran.
Hännät roikkuivat tasaisina jalkojen myötäisesti. Korvat osoitettuina katseen ja kuonon suuntaan. Kuusi kuonoa. Kuonot, katseet, ja korvat seurasivat Perraa. Koirien käsittelijät tajusivat heti, että uudessa koirassa on jotain, mikä herätti veteraanikoirien huomion. Koirat olivat lopettaneet satunnaisen haukahtelun kohti parin sadan metrin päässä olevaa aluetta, jossa nuoriso aloittaisi anarkiaa tihkuvan kokoontumisensa ja jonka leviämistä heidän tulisi kaitseta, voimaa käyttäen jos niikseen tulisi.
"Hei, jätkä," huikkasi yksi käsittelijöistä Mañuelille, joka kääntyi katsomaan äänen suuntaan. "Tulisitko vähän tänne sen koirasi kanssa?" Koirapoliisi viittilöi Mañuelille ystävällisesti hymyillen tulemaan luokseen. Mañuel pisti viimeisen puumerkin lomakkeeseen, nosti Perralle lainatut valjasliivit kainaloonsa, ja Perraa lyhyessä hihnassa taluttaen meni uusien väliaikaisten kollegoidensa luokse. Mitä lähemmäksi Perra tuli muita koiria, sitä levottomammiksi ne tuntuivat tulevan. Kuului hiljaista murinaa, vingahtelua, ja läähätystä. Kuolaa tippui veteraanikoirien suupielistä. "Kerrotko meile vähän tuosta sun koirastas?"
"Joo, tota noin," aloitti Mañuel. "Tää on Perra, ja Perra on melkein vuoden ikäinen, ja--" Kokeneempi koirapoliisi keskeytti Mañuelin tylysti. "Turpa kiinni, poika, ¡puta madre! Onko toi sun narttukoiras leikattu?" Perra aisti taas, että hänen isäntäänsä pelotti. Mañuel vastasi: "...ei ole."
"Maricón! Jefé, tän jätkän koira ei ole edes täysi-ikäinen koira, ja sillä on juoksut! Tää idiootti pistää nämä muut koirat ihan sekaisin, lähetä tää takaisin kotiinsa kasvattamaan munankarvojaan!" Muut koirien käsittelijät olivat yksimielisiä siitä, että Mañuelin ja Perran pitäisi olla jossain muualla kuin tuomassa järjestystä kaaoksesta pian täyttyville kaduille. Mañuel oli nolona Perran valjaat kainalossa Perra vierellään ja tuijotteli jalkojaan. Perralla oli häntä visusti jalkojen välissä ja vatsaa vasten, takajalat tärisivät, ja kuonokopan sisältä kuului hiljaista uikutusta. Jos Perralle tuhahtelevien ja murisevien uroskoirien viestintä olisi voitu kääntää ihmisten käsittämäksi puheeksi, olisi sen voinut kiteyttää näin:
"Hei tyllerö, tulitko sä tänne vain mun vai kaikkien nussittavaksi? Anna sitä horopersettä, tää tapahtuu susta huolimatta!"
Juuri, kun röyhkein uroksista näykkäsi Perraa hännästä, huusi tuon tukikohdan operaatiovastaava Mañuelin koirineen luokseen.
"Mä pidän sun koiraas tässä sen aikaa, kun sä käyt ostamassa tuolta lähikaupasta vaippoja. Älä osta ihan vauvanvaippoja, vaan taaperoikäiselle, että ne mahtuu ton sun koiras päälle. Vaihtoehtona on, että te suksitte kotiin kirjaimellisesti kasvamaan ja aikuistumaan, kummatkin." Mañuel kipitti läheiseen markettiin, etsi vaippaosaston, ja tuijotti tyhmänä eri vaihtoehtoja kunnes häntä koputti olalle häntä vanhempi rouva. "Tarvitseeko nuori isä apua?" mamma kysyi Mañuelilta ystävällisesti.
"Aika paljonkin," vastasi Mañuel. "Mä en tiedä vittuakaan, sori, näistä vaipoista."
"No, onko teidän lapsi minkä ikäinen?" Mañuel vastasi: "Perra on sen... yksitoista kuukautta varmaan, ei ihan vuotta."
Rouva hätkähti Perran nimen kuultuaan. "Tyttärellänne ei ole vielä nimeä? Voisi häntä silti vähän nätimmällä nimellä kutsua, tiedäthän."
"Ei se ole lapsi, vaan poliisikoira, jolla on juoksut, mokomakin utelias harppu! Onko sulla mitään ideaa, minkä mä näistä ostan?"
Rouva mietti hetken hämmentyneenä tilanteen saamasta käänteestä, mutta otti sitten yhden paketin 2-3-vuotiaille tarkoitettuja vaippoja. "Tässä. Hyvää mellakkaa, puerco," rouva sanoi ojentaessaan vaipat Mañuelille, ja poistui tilanteesta jatkamaan ostoksiaan. Mañuel maksoi vaipat kassalla, poistui kaupasta, ja kipitti takaisin paraatipaikalla odottavan Perran luokse. Operaatiovastaava oli pukenut Perralle tällä aikaa valjaat päälle.
"No niin, yritetääs keksiä miten tän saa sun päälles parhaiten..." Mañuel aloitti vaipan taiteilun Perran päälle. Perra antoi Mañuelin ährätä aikansa vaippojen kanssa, mutta lopulta oli pakko kääntyä kokonaan ympäri katsomaan, että mitä helvettiä se isäntä yrittää duunata, kun Mañuel yritti taivutella Perran häntää mahtumaan vaippojen sisään. "Tee se tällä," sanoi operaatiovastaava Mañuelille, ja ojensi tälle saapastupestaan nappaamansa karambitin. Mañuel tuijotti käyrää puukkoa. Sitten operaatiovastaavaa. Operaatiovastaava sanoi: "...vaippaa varten. Leikkaat reiän sille hännälle. Et sitä häntää. Idiootti." Mañuel otti puukon huokaisten nolosti, sovitti vaippaa näennäisesti Perran päälle nähdäkseen about sopivan kohdan hännän reiälle, ja askartelikin vaippaan nopeasti reiän, josta häntä sujahti helposti läpi, ja oli vielä sopivalla kohdalla.
Operaatiovastaava otti Mañuelin hänelle takaisin ojentaman puukon, ja hymyä pidätellen kehui, että sievästi on nyt tyttösellä vaipat päällä kun isi hienosti askarteli. Karut ja kokeneemmat koirapoliisit nauroivat ääneen heitolle, ja koirat haukkuivat Perralle että nuo vaipat kyllä revitään päältä heti, tai sitten niistä nussitaan läpi. Mañuel ohjeistettiin vähän sivummalle mottipisteen eturintamasta sivukujaa vahtimaan. Tuon sivukujan ja kadun risteyskohdassa oli kivijalkaravintola, El Gallo, joka oli karu ja jäyhä rokkibaari, jonka ovessa oli myös näkyvästi sateenkaaritarra (jota edeltänyt tarra oli tasan kerran revitty irti jonkun harmillisesti tietämättömän toimesta).
Poliisit olivat yrittäneet pistää välittömästi motin vieressä olevien liikkeiden toiminnan kiinni operaation ajaksi, mutta El Gallon omistaja ja isäntä, Antón, oli ykskantaan ilmoittanut virkavallalle että suksivat vittuun määräilemästä ja häiritsemästä maksavia asiakkaita jos eivät ole ostamassa kaljaa. Sovittiin, että terassilla ei olisi sitten asiakkaita kun tilanne alkaa kiristymään. Luonnollisesti siis asiakkaat ja henkilökunta siellä sisällä ja oviaukossa, muutama asiakas terassilla istumassa tupakalla, saivat hyvää puheenaihetta ja viihdykettä kaljan kittaamisen ajaksi. Nyt heistä kymmenen metrin päässä oli joku keltanokka nuhjuisen muinaisissa kierrätys- ja ylijäämävarusteissa vaippoihin puetun salikoiran kanssa, yrittämässä näyttää kovalta eikä siltä, että kusi lirisee punttiin ja paska pukkaa kalsareihin.
"¡Hoye, niño! Eikö noiden vaippojen pitäisi olla sun päälläsi?" huusi iso kaljupää, jolla oli pitkä letitetty leukaparta. Ja sitten naurettiin. Antón suki muhkeaa partaansa ja tiedusteli Mañuelilta, että "saitko sä noi varusteet afgaaneilta vai suoraan venäläisiltä, vai oliko museossa poistomyynti?" Terassilla istuneen paksun jätkän vatsa hytkyi hekotellessa niin pontevasti, että tämä horjahti tuolillaan terassin reunalta alas. Nauru yltyi. Paksu jätkis huuteli ylös könytessään, että "tää ei silti ole läheskään yhtä nolo näky!" Mañuelia vitutti ja nolotti. Hän otti Perralta kuonokopan pois.
"Nyt sanot, Perra, noille elintasokeisareille kovan sanan! Näytä kuka on kova!" Perra katseli Mañuelia päätä kallistellen ihmeissään. Mañuel käänsi Perran kovakouraisesti El Gallon ja sen sisällä sekä terassilla naureskelevien rokkihörhöjen suuntaan."Hauku nyt, perkele!" sähisi Mañuel Perralle, ja tönäisi Perraa pampullaan selkään ja niskaan. Perra vinkaisi hämmentyneenä. Naureskelu ravintolan suunnalta loppui samalla hetkellä. Tuolit siirtyivät ravintolan sisällä ja terassilla. Tuiman näköinen, vanttera butch-lesbo astui terassilta kadulle ja avasi tunteensa Mañuelille:
"Rääkkäät vielä kerran tota koiraa mun nähden, niin toi pamppu on hihnaa myöten sun kusireiässä!"
Mañuel lähti taluttamaan Perraa silleen huomaamattomasti muutamaa metriä kauemmaksi ja käänsi selän baarin suuntaan. Yksi muovituoppi lensi vielä laiskasti Mañuelin ja Perran perään, saattosanoinaan "vitun fasisti." Tuoppi kolahti mukulakiveen.
*KLONK* (fasisti)
Perra jäykistyi korvat pystyssä.
*KLONK-KLONK* (fasisti)
Perran selkäkarvat törröttivät harjaksena.
*KLONK-klonk-klololorr...* (fasisti)
Mañuel tajusi Perran pysähtyneen kädessään olevan hihan kiristyessä. Mañuelin katse seurasi hihnasta Perraan, jonka silmät tapittivat Mañuelia kohti ja hänestä läpi. "Perra, nyt vit-- siis, rakas koira, mi corazón, ole nyt kiltti edes hetki skarppina..." Mañuel aneli PTSD-kohtauksen lamaannuttamaa koiraansa.
Opiskelijoiden ja mielenosoittajien joukot olivat lähteneet liikkelle, ja kohti mottikohtaa, jossa Mañuel ja Perra olivat, lähestyi kylttejä ja banderolleja kantavia nuoria. Rumpuja hakattiin. Pilleillä vihelleltiin. Jänisräikkiä pyöritettiin. Kaikilla oli jonkin sortin huivi, joko kaulalla tai jo kasvoilla (shemagh PLO-kuvioinnilla oli selkeästi tämän tapahtuman trendikkäin kuosi tässä asuvalinnassa). Iskulauseita huudeltiin ja messuttiin. Operaatiovastaava huusi käskyjä linjojen pitämisestä, jopa Mañuelin ja Perran suuntaan, vaikkakin puisteli päätään sille surkealle näytelmälle jonka nuo pikkukylän yllärivahvistukset olivat ihan pyynnöstä tulleet heille järjestämään päänäytöksen, eli mellakan, lisäksi. Mellakoitsijoiden ollessa noin kymmenen metrin päässä, otti operaatiovastaava megafonin käteensä ja antoi yksiselitteisen määräyksen pysähtyä. Käskyä noudatettiin.
"Tämä mielenosoitus on muuttunut laittomaksi kokoontumiseksi! Hajaantukaa välittömästi ja poistukaa, tai käytämme voimaa!"
Käskyyn vastattiin vittuilulla, naureskelulla, ja yleisellä huutelulla. Yksi huuto oli "älkää nostako käsiä niitä vastaan, älkää olko aloittajia, älkää antako niille tekosyytä!"
Sekalainen joukko nuorisoa, opiskelijoita tai ei, alkoi lähestymään uudestaan poliisien kilpiriviä, hitaasti. Operaatiovastaava huusi taas megafoniinsa pysähtymiskäskyn, ja taas käskyä noudatettiin.
"Hajaantukaa välittömästi ja suksikaa kotiinne! Tämä on viimeinen varoitus!" Taas naureskelua. Mielenosoittajien ensimmäiset massat olivat alle kolmen metrin päässä poliisien kilvistä.
Mañuel oli niin sivussa, että mielenosoittajista piti erkaantua oma pieni joukkonsa sivummalle virnuilemaan Mañuelille ja syljeskelemään julkeasti tämän suuntaan. "Hei kyttä, mikä sun koiraas vaivaa?" kysyi vihreätukkainen silmäpari shemaghin vaimentamana.
"Mitä vittua se sulle kuuluu? Pysy omalla puolellas! Poistukaa!" Mañuel huusi vastaukseksi suoristautuessaan ja kääntäessään selkänsä Perralle heiluttaakseen pamppuaan hampuuseille. "Oi kun sulla on iso pamppu! Katsokaa sen isoa, isoa pamppua!" Huivihörhöt pitkähihaisissaan rähähtivät nauruun, ja Mañuelin takana olevan El Gallon suunnalta kompattiin pampun jykevyyttä. Mañuel oli aivan hukassa räikeän kunnioituksen puutteen ja auktoriteettivastaisen pullikoinnin edessä. Perran vaipoista lirisi paniikkipissaa. Tilanne oli painostava ja absurdi. Mañuelia paskatti. Hänen kilpensä oli unohtunut maahan Perran viereen.
Perra tuijotti kauhun lamaannuttamana Mañuelin ja päämellakasta irtautuneen nuorisoporukan huutoriitelyä. Kaikki Perran vaistot huusivat tälle "suksi vittuun täältä ja ÄKKIÄ!" mutta Perran ruumis ei totellut. Ihmisen intellektuaaliseen mieleen verrattuna pienessä koiranmielessä ei paljoa filosofiaa tai suuria ajatuksia liikkunut, noin suhteellisesti, eikä pahasta ja väärästä voi olla kovin konkreettista käsitystä jos on elänyt suurimman osan elämästään vääryyden ja pahuuden alistamana. Silti Perra tiesi olevansa jotenkin väärällä puolella, ja Mañuelin käydessä vihreätukkaisen ja huivilla naamioituneen itseään pienemmän tyypin riveleihin kiinni, kykeni Perra pääsemään lamaannuksestaan jotenkin irti. Perra alkoi haukkumaan Mañuelille että päästää irti, tämä on väärin, lähdetään vittuun täältä.
"No niin, alkaahan se koirakin tajuamaan jutun juonen! Alkakaa juosta tai kohta se on teidän kimpussa!" huusi ja uhosi Mañuel, kuullen vain Perran haukkumisen näkemättä että Perra haukkuu hänelle katse hänen selkäänsä naulattuna. "Päästä irti, vitun fasisti!" huusi silmälasipäinen ja kasvoiltaan vahvasti lävistetty tyttö.
(FASISTI)
Perra lopetti haukkumisen ja tuijotti tyttöä, joka teki nopean liikkeen kohti Mañuelia ja tämän otteessa olevaa vihreätukkaista huivinaamaa. Mañuel huitaisi pampullaan tyttöä suoraan päin näköä.
(FASISTI)
Tytön nenäluu meni iskusta poikki kohdasta, johon silmälasit siististi nenätukivarresta katkaiseva isku osui. Isku aiheutti kasvoihin avohaavan, joka ulottui nenäluun ja kulmakarvojen ylitse, ja halkaisi kyynelluun. Veri lensi, tyttö kaatui, Mañuel jatkoi samasta iskusta lyömään otteessaan olevaa mellakoitsijaa, jolta taittui jalat alta ensimmäisestä lyönnistä. Mañuelin pamppua pitelevä käsi nousi ja laski jatkolyönneistä.
(FASISTI!)
"KYTÄT ALOITTI, KYTÄT ALOITTI! SIELLÄ NE HAKKAA!" Ensimmäiset katukivet ja pullot lensivät kohti poliiseja. Papatteja ja raketteja sytytettiin, ja niitä viskottiin poliiseja kohti ja ensimmäisen kilpirivin jalkoihin ja taakse. Mellakoitsijoiden ensimmäiset rivit sylkivät poliisien päälle, vesipyssyillä ammuttiin kusta ja etikkaa poliisien päälle, kilpiä ruvettiin röyhkeästi sotkemaan spraymaaleilla. Mañuel oli kumartuneena pamputtamaan maahan eteensä lyyhistynyttä nuorta, iskusta puolitajuttoman tytön edelleen viruessa naama verta valuen katukivetyksellä. Poliisi ampui ensimmäisen kyynelkaasukranaatin ensimmäisen miekkarimassan keskelle. "ETEENPÄIN!" huusi operaatiovastaava megafoniinsa käskyn nujertaa mellakoitsijat.
----
Kuten jo sanottu, ei Perran koiranmielessä liikkunut paljoa enempää kuin alle kouluikäisellä lapsella perustason vaistojen lisäksi. Tämän vuoksi Perralta menisi hieman ohitse sellaisten asioiden pohtiminen, kuten käännekohdat elämässä. Elämässä tulee aina välillä vastaan sellaisia tilanteita, joissa tuntuu että olisi Ratkaisevan Valinnan ja Totuuden Hetken edessä, ja pitäisi päättää jotain. Ja tämä päätös määrittäisi sen, miten elämäsi siitä hetkestä eteenpäin menisi. Mietitkö kovastikin tällaisia hetkiä jälkeenpäin, pohtien sitä, miten elämäsi olisi täysin erilaista jos et olisikaan jäänyt vielä yhdelle? Jos olisit jättänyt menemättä jonnekin lainkaan? Miksi et riisunut hametta ja tangaa, noin Lapinlahden Lintuja lainaten?
Perra tosin mietti, että tämä ei ole oikein, tuo VÄÄRÄÄ huutava sana (fasisti) oli sellainen, minkä Perra tunnisti. Nyt sitä huudettiin Perran suuntaan, muttei Perralle. Hänen isäntänsä ilmeisesti oli fasisti. Oliko Perra fasisti myös?
Ei. Perra ei ollut fasisti.
Perra tiesi mitä tehdä fasisteille.
----
Perra upotti hampaansa Mañuelin oikeaan yläreiteen poikittaissuunnassa suoraan pakaran alle.
----
(ensimmäisen osan loppu)
Tällä kertaa ulisi Perra papansa, löytötalon pitäjän, perään Perraa löytötalosta ulos kannettaessa. Perran matka osaksi väkivaltakoneistoa sen antavana osapuolena alkoi. Viimeiset sanat, jotka Perra kuuli papansa huutavan perään, oli "¡Maldito fascista, FASCISTA!"
---
Vuonna 1996 perustettiin Espanjan Torremolinoksessa ensimmäinen poliisikoirayksikkö. Siitä lähtien poliisikoiria koulutettiin mm. Barcelonassa ammattimaisesti, ja koirat otettiin koulutettaviksi ensisijaisesti armeijaan kuuluvasta koirakoulutusyksiköstä, sekä löytöeläintaloista. Koulutus oli - ja on edelleen - perustettu kumppanuuteen koiran ja käsittelijän välillä, eikä niin, että koiraa pakotettaisiin ja alistettaisiin.
Näin tämä ainakin paperilla oli julkisesti. Perran kouluttamisesta vastasi läheisen kaupungin periferiassa sijaitsevan kusisen pikkukylän poliisipäällikön (Ernestón) veljenpoika, jolla oli lapsena taipumus esimerkiksi seivästää kiinniotettuja kärpäsiä nuppineulalla johonkin pintaan, ja ilmeettömästi kiskoa niiltä irti ensin siivet ja sitten jalat. Naapurustossa ei kovin paljoa näkynyt kulkukissoja, vink vink. Konstaapeliksi hän pääsi vain siksi, että hänen setänsä oli poliisipäällikkö. Ja juuri tuon statuksen turvin Mañuel sai taskurahaa kiristetyiltä turisteilta sekä turisteja rullanneilta ja kiristäneiltä paikallisilta pikkurikollisilta, ja pimpsaa paikallisilta huorilta virkamerkkiä näyttämällä. Ja nyt hän sai koulutettavakseen ruinaamansa koiran, minkä turvin hän uskoi saavansa jalansijaa läheisen kaupungin poliisivoimista kunhan pääsisi näyttämään koiransa kanssa, mihin pystyy.
Koska Ernestón johtama poliisilaitos oli surkean pieni ja vähäisin varoin rahoitettu, ei siellä ollut mitään ammattimaista koirankoulutusta, vaan Mañuel koulutti Perraa itse lukemalla pintapuolisesti Barcelonan poliisikorkeakoulun ohjelmia sekä katsomalla Tiktok-pätkiä koirien agilitystä ja kouluttamisesta. Mañuelin mielestä opettaminen leikkimällä oli velliperseiden hommaa, joten Perralle tuli tutuksi kuristusketjut ja sekä hihnalla että remmillä lyöminen. Paikalliselta avokaatopaikalta Mañuel haki parista sohvasta tyynyjä, ja karkkirahaa vastaan palkkasi alueen toimettomia nuoria ja köytti niille niitä tyynyjä torson ja raajojen suojaksi Perran aggressio-opetusta varten. Kypäräksi sopi kattila. Muutaman kerran viikossa Mañuel vei Perran mukanaan läheiseen kaupunkiin lenkille kaikkein vilkkaimille kadunvarsille kuonokoppaan puettuna. Perrasta kasvoi parissa kuukaudessa hermoraunio, joka kyllä pelkäsi meteliä, mutta pelkäsi remmiä sitäkin enemmän, joten Mañuel piti koulutustaan onnistuneena. Ainakin kannabiksenkäyttäjät Perra oppi Mañuelin kouluttamana löytämään jo kaukaa, sillä Mañuel itse tykkäsi porrosta ja mikäs sen parempaa porroa, kuin muilta poliisin etuoikeudella takavarikoitu porro (vaikka porro olikin dekriminalisoitu Espanjassa omaan käyttöön sekä hallussapidon osalta).
Yksi osa Perran ankaraa kasvatusta ja koulutusta oli Mañuelin omatekemät painovaljaat, jotka koostuivat karkeasti toisiinsa sidotuista levypainoista ja vanhoista poliisikoiran valjaista. Perraa juoksutettiin ja hyppyytettiin pitkin päivää, oli lämpötila sitten mikä tahansa. Perra kyllä sai paljon proteiinipitoista ruokaa, vaikkakin pelkkää paikallisen teurastajan ja kalastajan teuras- ja perkausjätettä. Perrasta kasvoi nopeasti vahva, mutta ankaraa isäntäänsä pelkäävä ja meluisia paikkoja arasteleva koira. Mañuel kyllä käytti Perran paikallisella eläinlääkärillä otattamassa Perralle tunniste- ja paikanninsirun toiseen korvaan, muttei viitsinyt pistää enempää rahaa Perran leikkauttamiseen, olihan kyseessä sentään valioyksilö, jolla voisi teetättää pentuja jos ura poliisikoirana ei sittenkään sujuisi. Onneksi Perran ensimmäinen koti, löytöeläintalo, oli hoitanut Perran rokotukset kuntoon ennen kuin Ernestó oli käynyt värväämässä Perran veljenpoikansa koulutettavaksi muutamaa kuukautta aiemmin.
---
Läheisen kaupungin poliisivoimilta oli tullut infoa levottomasta liikehdinnästä paikallisen opiskelijanuorison mahdolliseen mielenosoitukseen liittyen sekä todennäköisesti sitä seuraavasta mellakasta, ja sinne oli pyydetty lisävoimia jopa siitä kusisesta pikkukylästä, josta Mañuel kipeästi kaipasi pois. Hänen ei kauaa tarvinnut anella sedältään lupaa lähteä vahvistamaan heidän joukkojaan Perran kanssa. Ernestó soitti tuon läheisen kaupungin poliisipäällikölle hänen lisätoimintaa kaipaavasta veljenpojastaan ja tämän kouluttamasta koirasta, että josko sinne vähän rauhallisempaan linjaan laittaisi itsestään liikoja luulevan pojan saamaan vähän lisäkokemusta ja jöpötystä lahkeeseen.
Lupa myönnettiin päälliköltä toiselle ilman turhempaa byrokratiaselvittelyä, sen voisi tehdä sitten mañana, hoidetaan hommat ensiksi alta pois eikä anneta tekotyön tulla turhaan tielle. Uutisen kuultuaan Mañuel hyppi ja hihkui ilmaa nyrkeillään hakaten. Perra katseli varautuneena ihmeissään Mañuelin yhden huoneen asunnon nurkkaan sijoitetusta häkistään. Ainakin häkki olisi hänen ja isännän välissä, eikä isäntä huutanut Perralle suoraan, joten ainakaan Perra ei ollut tehnyt taas jotain väärin. Tämä tosin ei ollut ennenkään estänyt Perraa saamasta remmistä tai tulla retuutetuksi kuristuskaulapannasta. Mañuel hihkui Perralle lähtevänsä nyt huoriin, ja Perra jäi yksinään häkkiinsä potemaan tavallista omituisemman haikeaa ja kaipuuta huokuvaa oloaan Mañuelin pamauttettua oven kiinni perässään. Perra söi hieman raksuja kulhosta, joi vettä toisesta, lipsutteli alapäätään tovin, ja kävi nukkumaan pimeän itsarikuution nurkkaan sijoitetussa häkissään tuhisten apeasti. Perran unessa oli lähinnä abstrakteja muotoja, sekä hänen poisriistetyn mamansa hajun muisto. Perran jalat sätkivät tämän nukkuessa kevyesti.
Seuraavana aamuna Mañuel käytti Perran aamutarpeilla ja ruokki tämän, pakkasi omat varusteensa sekä Perran autoonsa, ja lähti ajamaan kohti kaupunkia. Mañuelia jännitti, ja ehkä hieman pelottikin, määränpää. Perra aisti tämän, eikä pelon aistiminen hänen piinaajastaan herättänyt Perrassa luottamusta vallitsevaan ilmapiiriin. Perran takapuoli jätti takapenkille levitetylle viltille veriläntin. Perran ensimmäiset juoksut olivat sopivasti alkaneet.
----
"¡Coño! Mitä helvettiä tolla on päällään?!" "Toi koira on kyllä ollut ruoka-aikaan paikalla!" "Onks sulla äidin lupalappu tulla katsomaan kun miehet on töissä?"
Mañuel oli pukenut armeijan ylijäämää ja muuta selviytymisvarustetta myyvän liikkeen poistolaarista ostamansa varusteet päällensä autosta poistuttuaan. Hyvin huollettuihin ja kuluvalla vuosikymmenellä valmistetuissa varusteissa naureskelevat karut poliisiäijät härnäsivät Mañuelia ja Perraa heidän saapuessaan heille ilmoitetulle kokoontumispaikalle ilmoittautumaan ja hakemaan Perralle luvatut ylimääräiset valjasliivit. Koirien varusteiden jakaja oli helppo paikantaa satunnaisesta haukunnasta, jota tuotti jo paikalla olevat 6 kokenutta poliisikoiraa käsittelijöineen. Kaikki olivat aikuisia saksanpaimenkoiria, uroksia. Kuonokopassa oleva valppaana ja varautuneena vienosti värisevä Perra haistoi muut koirat, jotka toden totta haistoivat Perran.
Hännät roikkuivat tasaisina jalkojen myötäisesti. Korvat osoitettuina katseen ja kuonon suuntaan. Kuusi kuonoa. Kuonot, katseet, ja korvat seurasivat Perraa. Koirien käsittelijät tajusivat heti, että uudessa koirassa on jotain, mikä herätti veteraanikoirien huomion. Koirat olivat lopettaneet satunnaisen haukahtelun kohti parin sadan metrin päässä olevaa aluetta, jossa nuoriso aloittaisi anarkiaa tihkuvan kokoontumisensa ja jonka leviämistä heidän tulisi kaitseta, voimaa käyttäen jos niikseen tulisi.
"Hei, jätkä," huikkasi yksi käsittelijöistä Mañuelille, joka kääntyi katsomaan äänen suuntaan. "Tulisitko vähän tänne sen koirasi kanssa?" Koirapoliisi viittilöi Mañuelille ystävällisesti hymyillen tulemaan luokseen. Mañuel pisti viimeisen puumerkin lomakkeeseen, nosti Perralle lainatut valjasliivit kainaloonsa, ja Perraa lyhyessä hihnassa taluttaen meni uusien väliaikaisten kollegoidensa luokse. Mitä lähemmäksi Perra tuli muita koiria, sitä levottomammiksi ne tuntuivat tulevan. Kuului hiljaista murinaa, vingahtelua, ja läähätystä. Kuolaa tippui veteraanikoirien suupielistä. "Kerrotko meile vähän tuosta sun koirastas?"
"Joo, tota noin," aloitti Mañuel. "Tää on Perra, ja Perra on melkein vuoden ikäinen, ja--" Kokeneempi koirapoliisi keskeytti Mañuelin tylysti. "Turpa kiinni, poika, ¡puta madre! Onko toi sun narttukoiras leikattu?" Perra aisti taas, että hänen isäntäänsä pelotti. Mañuel vastasi: "...ei ole."
"Maricón! Jefé, tän jätkän koira ei ole edes täysi-ikäinen koira, ja sillä on juoksut! Tää idiootti pistää nämä muut koirat ihan sekaisin, lähetä tää takaisin kotiinsa kasvattamaan munankarvojaan!" Muut koirien käsittelijät olivat yksimielisiä siitä, että Mañuelin ja Perran pitäisi olla jossain muualla kuin tuomassa järjestystä kaaoksesta pian täyttyville kaduille. Mañuel oli nolona Perran valjaat kainalossa Perra vierellään ja tuijotteli jalkojaan. Perralla oli häntä visusti jalkojen välissä ja vatsaa vasten, takajalat tärisivät, ja kuonokopan sisältä kuului hiljaista uikutusta. Jos Perralle tuhahtelevien ja murisevien uroskoirien viestintä olisi voitu kääntää ihmisten käsittämäksi puheeksi, olisi sen voinut kiteyttää näin:
"Hei tyllerö, tulitko sä tänne vain mun vai kaikkien nussittavaksi? Anna sitä horopersettä, tää tapahtuu susta huolimatta!"
Juuri, kun röyhkein uroksista näykkäsi Perraa hännästä, huusi tuon tukikohdan operaatiovastaava Mañuelin koirineen luokseen.
"Mä pidän sun koiraas tässä sen aikaa, kun sä käyt ostamassa tuolta lähikaupasta vaippoja. Älä osta ihan vauvanvaippoja, vaan taaperoikäiselle, että ne mahtuu ton sun koiras päälle. Vaihtoehtona on, että te suksitte kotiin kirjaimellisesti kasvamaan ja aikuistumaan, kummatkin." Mañuel kipitti läheiseen markettiin, etsi vaippaosaston, ja tuijotti tyhmänä eri vaihtoehtoja kunnes häntä koputti olalle häntä vanhempi rouva. "Tarvitseeko nuori isä apua?" mamma kysyi Mañuelilta ystävällisesti.
"Aika paljonkin," vastasi Mañuel. "Mä en tiedä vittuakaan, sori, näistä vaipoista."
"No, onko teidän lapsi minkä ikäinen?" Mañuel vastasi: "Perra on sen... yksitoista kuukautta varmaan, ei ihan vuotta."
Rouva hätkähti Perran nimen kuultuaan. "Tyttärellänne ei ole vielä nimeä? Voisi häntä silti vähän nätimmällä nimellä kutsua, tiedäthän."
"Ei se ole lapsi, vaan poliisikoira, jolla on juoksut, mokomakin utelias harppu! Onko sulla mitään ideaa, minkä mä näistä ostan?"
Rouva mietti hetken hämmentyneenä tilanteen saamasta käänteestä, mutta otti sitten yhden paketin 2-3-vuotiaille tarkoitettuja vaippoja. "Tässä. Hyvää mellakkaa, puerco," rouva sanoi ojentaessaan vaipat Mañuelille, ja poistui tilanteesta jatkamaan ostoksiaan. Mañuel maksoi vaipat kassalla, poistui kaupasta, ja kipitti takaisin paraatipaikalla odottavan Perran luokse. Operaatiovastaava oli pukenut Perralle tällä aikaa valjaat päälle.
"No niin, yritetääs keksiä miten tän saa sun päälles parhaiten..." Mañuel aloitti vaipan taiteilun Perran päälle. Perra antoi Mañuelin ährätä aikansa vaippojen kanssa, mutta lopulta oli pakko kääntyä kokonaan ympäri katsomaan, että mitä helvettiä se isäntä yrittää duunata, kun Mañuel yritti taivutella Perran häntää mahtumaan vaippojen sisään. "Tee se tällä," sanoi operaatiovastaava Mañuelille, ja ojensi tälle saapastupestaan nappaamansa karambitin. Mañuel tuijotti käyrää puukkoa. Sitten operaatiovastaavaa. Operaatiovastaava sanoi: "...vaippaa varten. Leikkaat reiän sille hännälle. Et sitä häntää. Idiootti." Mañuel otti puukon huokaisten nolosti, sovitti vaippaa näennäisesti Perran päälle nähdäkseen about sopivan kohdan hännän reiälle, ja askartelikin vaippaan nopeasti reiän, josta häntä sujahti helposti läpi, ja oli vielä sopivalla kohdalla.
Operaatiovastaava otti Mañuelin hänelle takaisin ojentaman puukon, ja hymyä pidätellen kehui, että sievästi on nyt tyttösellä vaipat päällä kun isi hienosti askarteli. Karut ja kokeneemmat koirapoliisit nauroivat ääneen heitolle, ja koirat haukkuivat Perralle että nuo vaipat kyllä revitään päältä heti, tai sitten niistä nussitaan läpi. Mañuel ohjeistettiin vähän sivummalle mottipisteen eturintamasta sivukujaa vahtimaan. Tuon sivukujan ja kadun risteyskohdassa oli kivijalkaravintola, El Gallo, joka oli karu ja jäyhä rokkibaari, jonka ovessa oli myös näkyvästi sateenkaaritarra (jota edeltänyt tarra oli tasan kerran revitty irti jonkun harmillisesti tietämättömän toimesta).
Poliisit olivat yrittäneet pistää välittömästi motin vieressä olevien liikkeiden toiminnan kiinni operaation ajaksi, mutta El Gallon omistaja ja isäntä, Antón, oli ykskantaan ilmoittanut virkavallalle että suksivat vittuun määräilemästä ja häiritsemästä maksavia asiakkaita jos eivät ole ostamassa kaljaa. Sovittiin, että terassilla ei olisi sitten asiakkaita kun tilanne alkaa kiristymään. Luonnollisesti siis asiakkaat ja henkilökunta siellä sisällä ja oviaukossa, muutama asiakas terassilla istumassa tupakalla, saivat hyvää puheenaihetta ja viihdykettä kaljan kittaamisen ajaksi. Nyt heistä kymmenen metrin päässä oli joku keltanokka nuhjuisen muinaisissa kierrätys- ja ylijäämävarusteissa vaippoihin puetun salikoiran kanssa, yrittämässä näyttää kovalta eikä siltä, että kusi lirisee punttiin ja paska pukkaa kalsareihin.
"¡Hoye, niño! Eikö noiden vaippojen pitäisi olla sun päälläsi?" huusi iso kaljupää, jolla oli pitkä letitetty leukaparta. Ja sitten naurettiin. Antón suki muhkeaa partaansa ja tiedusteli Mañuelilta, että "saitko sä noi varusteet afgaaneilta vai suoraan venäläisiltä, vai oliko museossa poistomyynti?" Terassilla istuneen paksun jätkän vatsa hytkyi hekotellessa niin pontevasti, että tämä horjahti tuolillaan terassin reunalta alas. Nauru yltyi. Paksu jätkis huuteli ylös könytessään, että "tää ei silti ole läheskään yhtä nolo näky!" Mañuelia vitutti ja nolotti. Hän otti Perralta kuonokopan pois.
"Nyt sanot, Perra, noille elintasokeisareille kovan sanan! Näytä kuka on kova!" Perra katseli Mañuelia päätä kallistellen ihmeissään. Mañuel käänsi Perran kovakouraisesti El Gallon ja sen sisällä sekä terassilla naureskelevien rokkihörhöjen suuntaan."Hauku nyt, perkele!" sähisi Mañuel Perralle, ja tönäisi Perraa pampullaan selkään ja niskaan. Perra vinkaisi hämmentyneenä. Naureskelu ravintolan suunnalta loppui samalla hetkellä. Tuolit siirtyivät ravintolan sisällä ja terassilla. Tuiman näköinen, vanttera butch-lesbo astui terassilta kadulle ja avasi tunteensa Mañuelille:
"Rääkkäät vielä kerran tota koiraa mun nähden, niin toi pamppu on hihnaa myöten sun kusireiässä!"
Mañuel lähti taluttamaan Perraa silleen huomaamattomasti muutamaa metriä kauemmaksi ja käänsi selän baarin suuntaan. Yksi muovituoppi lensi vielä laiskasti Mañuelin ja Perran perään, saattosanoinaan "vitun fasisti." Tuoppi kolahti mukulakiveen.
*KLONK* (fasisti)
Perra jäykistyi korvat pystyssä.
*KLONK-KLONK* (fasisti)
Perran selkäkarvat törröttivät harjaksena.
*KLONK-klonk-klololorr...* (fasisti)
Mañuel tajusi Perran pysähtyneen kädessään olevan hihan kiristyessä. Mañuelin katse seurasi hihnasta Perraan, jonka silmät tapittivat Mañuelia kohti ja hänestä läpi. "Perra, nyt vit-- siis, rakas koira, mi corazón, ole nyt kiltti edes hetki skarppina..." Mañuel aneli PTSD-kohtauksen lamaannuttamaa koiraansa.
Opiskelijoiden ja mielenosoittajien joukot olivat lähteneet liikkelle, ja kohti mottikohtaa, jossa Mañuel ja Perra olivat, lähestyi kylttejä ja banderolleja kantavia nuoria. Rumpuja hakattiin. Pilleillä vihelleltiin. Jänisräikkiä pyöritettiin. Kaikilla oli jonkin sortin huivi, joko kaulalla tai jo kasvoilla (shemagh PLO-kuvioinnilla oli selkeästi tämän tapahtuman trendikkäin kuosi tässä asuvalinnassa). Iskulauseita huudeltiin ja messuttiin. Operaatiovastaava huusi käskyjä linjojen pitämisestä, jopa Mañuelin ja Perran suuntaan, vaikkakin puisteli päätään sille surkealle näytelmälle jonka nuo pikkukylän yllärivahvistukset olivat ihan pyynnöstä tulleet heille järjestämään päänäytöksen, eli mellakan, lisäksi. Mellakoitsijoiden ollessa noin kymmenen metrin päässä, otti operaatiovastaava megafonin käteensä ja antoi yksiselitteisen määräyksen pysähtyä. Käskyä noudatettiin.
"Tämä mielenosoitus on muuttunut laittomaksi kokoontumiseksi! Hajaantukaa välittömästi ja poistukaa, tai käytämme voimaa!"
Käskyyn vastattiin vittuilulla, naureskelulla, ja yleisellä huutelulla. Yksi huuto oli "älkää nostako käsiä niitä vastaan, älkää olko aloittajia, älkää antako niille tekosyytä!"
Sekalainen joukko nuorisoa, opiskelijoita tai ei, alkoi lähestymään uudestaan poliisien kilpiriviä, hitaasti. Operaatiovastaava huusi taas megafoniinsa pysähtymiskäskyn, ja taas käskyä noudatettiin.
"Hajaantukaa välittömästi ja suksikaa kotiinne! Tämä on viimeinen varoitus!" Taas naureskelua. Mielenosoittajien ensimmäiset massat olivat alle kolmen metrin päässä poliisien kilvistä.
Mañuel oli niin sivussa, että mielenosoittajista piti erkaantua oma pieni joukkonsa sivummalle virnuilemaan Mañuelille ja syljeskelemään julkeasti tämän suuntaan. "Hei kyttä, mikä sun koiraas vaivaa?" kysyi vihreätukkainen silmäpari shemaghin vaimentamana.
"Mitä vittua se sulle kuuluu? Pysy omalla puolellas! Poistukaa!" Mañuel huusi vastaukseksi suoristautuessaan ja kääntäessään selkänsä Perralle heiluttaakseen pamppuaan hampuuseille. "Oi kun sulla on iso pamppu! Katsokaa sen isoa, isoa pamppua!" Huivihörhöt pitkähihaisissaan rähähtivät nauruun, ja Mañuelin takana olevan El Gallon suunnalta kompattiin pampun jykevyyttä. Mañuel oli aivan hukassa räikeän kunnioituksen puutteen ja auktoriteettivastaisen pullikoinnin edessä. Perran vaipoista lirisi paniikkipissaa. Tilanne oli painostava ja absurdi. Mañuelia paskatti. Hänen kilpensä oli unohtunut maahan Perran viereen.
Perra tuijotti kauhun lamaannuttamana Mañuelin ja päämellakasta irtautuneen nuorisoporukan huutoriitelyä. Kaikki Perran vaistot huusivat tälle "suksi vittuun täältä ja ÄKKIÄ!" mutta Perran ruumis ei totellut. Ihmisen intellektuaaliseen mieleen verrattuna pienessä koiranmielessä ei paljoa filosofiaa tai suuria ajatuksia liikkunut, noin suhteellisesti, eikä pahasta ja väärästä voi olla kovin konkreettista käsitystä jos on elänyt suurimman osan elämästään vääryyden ja pahuuden alistamana. Silti Perra tiesi olevansa jotenkin väärällä puolella, ja Mañuelin käydessä vihreätukkaisen ja huivilla naamioituneen itseään pienemmän tyypin riveleihin kiinni, kykeni Perra pääsemään lamaannuksestaan jotenkin irti. Perra alkoi haukkumaan Mañuelille että päästää irti, tämä on väärin, lähdetään vittuun täältä.
"No niin, alkaahan se koirakin tajuamaan jutun juonen! Alkakaa juosta tai kohta se on teidän kimpussa!" huusi ja uhosi Mañuel, kuullen vain Perran haukkumisen näkemättä että Perra haukkuu hänelle katse hänen selkäänsä naulattuna. "Päästä irti, vitun fasisti!" huusi silmälasipäinen ja kasvoiltaan vahvasti lävistetty tyttö.
(FASISTI)
Perra lopetti haukkumisen ja tuijotti tyttöä, joka teki nopean liikkeen kohti Mañuelia ja tämän otteessa olevaa vihreätukkaista huivinaamaa. Mañuel huitaisi pampullaan tyttöä suoraan päin näköä.
(FASISTI)
Tytön nenäluu meni iskusta poikki kohdasta, johon silmälasit siististi nenätukivarresta katkaiseva isku osui. Isku aiheutti kasvoihin avohaavan, joka ulottui nenäluun ja kulmakarvojen ylitse, ja halkaisi kyynelluun. Veri lensi, tyttö kaatui, Mañuel jatkoi samasta iskusta lyömään otteessaan olevaa mellakoitsijaa, jolta taittui jalat alta ensimmäisestä lyönnistä. Mañuelin pamppua pitelevä käsi nousi ja laski jatkolyönneistä.
(FASISTI!)
"KYTÄT ALOITTI, KYTÄT ALOITTI! SIELLÄ NE HAKKAA!" Ensimmäiset katukivet ja pullot lensivät kohti poliiseja. Papatteja ja raketteja sytytettiin, ja niitä viskottiin poliiseja kohti ja ensimmäisen kilpirivin jalkoihin ja taakse. Mellakoitsijoiden ensimmäiset rivit sylkivät poliisien päälle, vesipyssyillä ammuttiin kusta ja etikkaa poliisien päälle, kilpiä ruvettiin röyhkeästi sotkemaan spraymaaleilla. Mañuel oli kumartuneena pamputtamaan maahan eteensä lyyhistynyttä nuorta, iskusta puolitajuttoman tytön edelleen viruessa naama verta valuen katukivetyksellä. Poliisi ampui ensimmäisen kyynelkaasukranaatin ensimmäisen miekkarimassan keskelle. "ETEENPÄIN!" huusi operaatiovastaava megafoniinsa käskyn nujertaa mellakoitsijat.
----
Kuten jo sanottu, ei Perran koiranmielessä liikkunut paljoa enempää kuin alle kouluikäisellä lapsella perustason vaistojen lisäksi. Tämän vuoksi Perralta menisi hieman ohitse sellaisten asioiden pohtiminen, kuten käännekohdat elämässä. Elämässä tulee aina välillä vastaan sellaisia tilanteita, joissa tuntuu että olisi Ratkaisevan Valinnan ja Totuuden Hetken edessä, ja pitäisi päättää jotain. Ja tämä päätös määrittäisi sen, miten elämäsi siitä hetkestä eteenpäin menisi. Mietitkö kovastikin tällaisia hetkiä jälkeenpäin, pohtien sitä, miten elämäsi olisi täysin erilaista jos et olisikaan jäänyt vielä yhdelle? Jos olisit jättänyt menemättä jonnekin lainkaan? Miksi et riisunut hametta ja tangaa, noin Lapinlahden Lintuja lainaten?
Perra tosin mietti, että tämä ei ole oikein, tuo VÄÄRÄÄ huutava sana (fasisti) oli sellainen, minkä Perra tunnisti. Nyt sitä huudettiin Perran suuntaan, muttei Perralle. Hänen isäntänsä ilmeisesti oli fasisti. Oliko Perra fasisti myös?
Ei. Perra ei ollut fasisti.
Perra tiesi mitä tehdä fasisteille.
----
Perra upotti hampaansa Mañuelin oikeaan yläreiteen poikittaissuunnassa suoraan pakaran alle.
----
(ensimmäisen osan loppu)
Kommentit
Lähetä kommentti