5. Rutiinipartiossa (osa 1)

Hei, kaikki rakkaat lukijat! Ihan alkuun pahoittelen julkaisun venähtämistä ja kommenttikentän puuttumista. Tämä nyt julkaistu teksti alkoi vähän vajavalla alulla koska ajattelin että "mä täytän tän myöhemmin", mutta en nyt enää jaksa keskittyä siihen, koska seuraava "mä täytän tän myöhemmin" -kohta tuli avautumisen kohdalla (tiedätte sitten) ja siitä tuli sitten ihan oma erikseen kirjoitettava osionsa, ja seuraava "mä täytän tän myöhemmin" tuli sitten siinä kohtaa, kun rupesin kirjoittamaan yhden tässä tarinassa olevan hahmon taustatarinaa ja tämä teksti jäi sitten tauolle, sit oli kaikki muut jutut, puuh...


Tämä tarina oli pakko jakaa kahteen osaan, koska jos mä julkaisisin tän vasta kun tää tarina, mikä haluaa ulos, olisi valmis, niin sitä saisikin sitten odottaa hyvän tovin, ja vartin päälle.


Lukemisen iloa :)


P.S. mä en sit tiiä vittuukaan autoista, vielä vähemmän nelivedoilla sudittamisesta hiekalla, lol

T: Bekowsky


-------------------------------------------------

Kaupungin silmäätekevät kulkivat sopivasti yläpuolelta vailla kunnon näkymää puistoon, jossa välillä piikitettiin avoimesti. Koska kaupunginjohtaja ei nähnyt ongelmaa, ei ongelmaa myöskään ollut. Samalla, kun itsekseen asusteleva Uran tehnyt miljonääri kampanjoi saadakseen Suomeen kaihoamansa Yhdysvaltain kaakkoisosan kaltaisen eläkeläisparatiisin Suomen kaakon suuntaan, kaikki ongelmakäyttäjät nisteistä sekiksiin oli ohjattu keskustan periferiassa sijaitsevalle terveysasemalle hakemaan korvaushoitonsa. Tämä aiheutti viikoittain pariksi päiväksi korvaushoitomestan lähettyvillä olevien hypermarkettien liepeillä sekä parkkihalleissa, kävelyreittien varrella ja jopa joidenkin harvojen omakotitalojen takapihojen pusikoissa epämääräisiä huojujia.

Huojuvat nistit ja kodittomat ostoskärryineen saivat osan kaupungista muistuttamaan välillä enemmän kasari-ysärileffojen Detroitia, jossa Robocop ampui dikkejä hampuuseilta, kuin rikkaiden eläkeläisten hymyssä suin asuttamaa aidattua yhteisökaupunkia. Puuttui vain pummien piirittämät tynnyrinuotiot, huorat ryöstämässä humalaisia, junnupesis-joukkue ryöväämässä elektroniikkaliikettä, sekä tietenkin Robocop. Oikeuden tulisi saapua tähän kaupunkiin, ja Juhani Lehtokumpu olisi tämä Oikeus. Kurssinsa ykkönen penkkipunnerruksessa ja maastavedossa, tasaisen samalla tasolla kirjallisessa muiden kurssilaisten kanssa, enää olisi viimeiset ajotunnit vanhemman konstaapelin kuskina, ja Juhanilla olisi pakolliset näytöt suoritettu Poliisikoulusta. Nuoremman konstaapelin status poistuisi, ja Juhanista tulisi Auktoriteetti, jota naiset ihailisivat, miehet kadehtisivat, ja rikolliset pelkäisivät.

Juhani hurautti Skodansa poliisiaseman pihaan vapaalle parkkipaikalle, piippasi autosta lukituksen päälle, ja suuntasi henkilökunnan sisäänkäynnille. Pukuhuoneessa Juhani riisui lenkkarit, Timo Rautiaisen bändipaidan sekä sortsit, laittoi ne kaappiin, ja otti sieltä ulos univormunsa, maiharinsa, ja varustevyönsä. Työsukat oli valmiina kenkien sisällä, joten sukat jalkaan vaan ja smurffipukuun ujuttautuminen jalka kerrallaan kuin iso poika potkupukuun ennen tarhaanlähtöä. Juhani vetäisi vetoketjun kiinni, laittoi varustevyön vyötärölleen ja kiristi vyön juuri sopivaksi. Maiharit jalkaan, ensin vasen ja sitten oikea, nauhat kerran nilkan ympäri ja solmuun. Juhani oikaisi selkänsä, katsoi itseään peilistä, kohensi haarojen istuvuutta kouraisemalla reilusti, koukisti vasemman käsivartensa ja murahti peilikuvalleen "kova jätkä, UGH!" Juhani laittoi kaappinsa oven kiinni, laittoi avaimet taskuunsa, ja suuntasi aseiden luovutuspisteelle.

Asepisteellä Juhani varmisti henkilöllisyytensä harjoittelijakortillaan, ja saatuaan eteensä varusteisiin kuuluvat voimankäyttövälineet hän tarkasti ne yksitellen. Ravistetaan kaasua, että kuullaan onko siellä vielä mitään, ja kierretään suuttimen suoja kerran auki ja kiinni sen toiminnan varmistamiseksi. Kaasu vyölle oikealle eteen. Pintapuolinen tarkastus etälamauttimesta, varmistin pois ja takaisin päälle, patteri laturista ja toinen vyölle taskuunsa ja lamautin latinkiin ja vyölle oikealle puolelle. Aseesta liikkuvat taakse, hylsykammion ja piipun tarkistus, lipas pöydältä aseeseen, liikkuvat eteen, varmistin päälle, ase vyölle vasemmalle puolelle. Pamppu ja käsiraudat olivat valmiina vyöllä jo, sekä muutama nippuside, joita Juhani piti vyöllä kaiken varalta kollegansa vihjaamana. Voimankäyttövälineiden tarkistamisen sekä niiden vastaanottamisen kuittaaminen, ja Juhani oli valmiina kukistamaan juoksukaljoittelijat ja pilveä puistoissa pössyttelevät hipit nahkean lämpimän keskikesän illassa.

Juhani suuntasi taukohuoneeseen, josta vuoronvaihdossa poislähtevät konstaapelit astelivatkin naureskellen ja jutustellen, eväslaatikoitaan ja juomapullojaan kantaen. Juhanin työparina oleva vanhempi konstaapeli, Mikael Kumpuniitty, istui taukohuoneen pöydän äärellä selkä seinän suuntaan ja naama ovelle päin. Mikael hörppi vissyä ja näytti hikoilevan samat hörpyt samantien ulos punakasta naamastaan.

"Huh huh, vittu mikä darra edelleen vaikka edelliset loiventavat veti eilen aamupäivästä ja nukku iltapäivästä puoleenpäivään asti. Hyvä, että oot kuskina. Tehään ihan perusreissu hissukseen eikä vastailla kutsuihin ainakaan heti, käydään hitaalla kaavalla katsomassa puistikot ja puistot jos siellä olisi teinejä, joilta voi takavarikoida korjaussarjat. Kunhan ei oo limuviinaa," vanhempi konstaapeli pölpötteli vissyä hörppiessään punainen otsa ja lyhyt siilitukka hikisenä. Työpari suuntasi parkkihalliin kuittaamaan ja tarkistamaan partioautonsa.

"Kato, Kumpulaiset talossa," sanoi ovesta ulos marssiva hikipaitaan ja avoimeen kesäpaitaan pukeutunut kollega, kesäpaidan helma perässä hulmuten. "Oliks hyvät lomat? Tulitko töihin lepäämään ja palautumaan, häh? Hähäh! Katellaan kahen viikon päästä, en lähetä kortteja, moro," toivotteli Jäppinen lähtiessään sandaalit läpsyen omille lomilleen Mikaelin vasta palattua omaltaan. "Joo, joo, näin, katellaan..." vastaili Mikael tarkistaen edellisen vuoron tarkistuslistaa auton varusteista. "On siellä kaikki, pelkkää priimaa, mennään," päätti Mikael tarkistuksen ja laittoi tarkistuslistan takaisin omalle paikalleen auton varustetilaan. Konstaapelit, nuorempi ja vanhempi, nousivat autoon, laittoivat turvavyöt kiinni, auto käynnistyi Juhanin toimesta, ja niin Oikeuden Puolustajat lähtivät kohti ilta- ja yövuoroa.

--

"Pirihän se on aina mielessä, mut ryypätään nyt eka," sanoi Gallu ja räh-räh-rähätteli aukaistessaan kaljatölkkiä. Enccu hänen vieressään kääkätti kuin Kyöpelivuoren noita-akka, tukkajatkeet törröttäen päälaella kuin sekavaa lähetystä ulkoavaruuteen lähettävät antennit vastausta koskaan saamatta. Enculla oli vähintäänkin vapaamielinen suhtautuminen henkilökohtaiseen hygieniaan, ja alati lämpenevä kesä oli tehnyt tehtävänsä keinonahkaisissa housuissa pesemättömälle perseelle jo toista viikkoa jatkuvan rännin aikana.

Rane oli juuri romuttanut kahden vuoden terapiansa ja avautui syistä: "Mä olin kakskytä vuotta eristäytynyt eri syrjäytymissyistä ns. "normaalista" yhteiskunnasta, jatkuvasti potien jotakin kamalaa syyllisyydentuntoa ja häpeää monesta eri syystä, eikä kaikista vähiten mun omista munailuista. Lapsuuden traumat, lisää nuoruudessa, aikuisiällä hävettävää sekoilua, ja kotiin eristäydyttyä perse nojatuoliin parkkeerattuna kaljan ja viinan imurointia. Tottakai siinä tuli kuvioihin muitakin päihteitä vuosien saatossa ku pelkkä alko, mutta alko se on pysynyt uskollisempana ja rakastavampana matkakaverina ku Kela ja muut haistapaska-virastot."

Rane kostutti puhumisesta kroonisesti kuivuvaa suutaan huikkaamalla puolen litran tölkistä kolmasosan yhdellä huikalla, ja jatkoi: "Mä pääsin vihdoin terapiaan joku neljä vuotta sitte, ja mä opin purkamaan sitä mun perässä raahaamaa kivirekeä pikkuhiljaa, mut mä opin kans hyväksymään sen kivireen mun kivirekenä, ja että mä oon se kivireki ja jotaki vittu emmä tiiä," avasi Rane ihmisenä kasvamistaan, ja tyhjennettyään lekan otti uuden repustaan.

"Toissa marraskuussa mun terapeutti kerto siirtyvänsä muihin hommiin, ja et meidän yhteistyö tulee valitettavasti päättymään, mulle tulee uus terapeutti Kelan ohjaamana ja jos sen kans ei sielut kättelis ni mulla olis täys oikeus ettiä joku sopivampi Kelan hyväksymien lääkärien listasta." Rane ryysti tölkistään hyvän siivun, ja jatkoi: "Hommahan meni sit niin, että Kela vaati multa tietoa psykan kanssa voimassaolevasta asiakkuudesta. No mä sit soitin sinne ja kysyin, et voiks lekuri kirjottaa mulle sellasen lausunnon tai jotaki mikä kelpais Kelalle, ni sielt sano hoitaja et mul ei oo ees mitään voimassaolevaa asiakkuutta niillä!"

Gallu ja Enkku kuuntelivat vaihtelevalla menestyksellä Ranen juttua, sillä Rane oli kertonut tämän jo pari kertaa aikaisemmin. Ei silleen, kafkamaiset dystopiakuvaukset byrokratialimbosta ovat aina suht raskasta ja ällistyttävää kuultavaa tai luettavaa, mutta tietyssä kännissä jonkun uusintana jauhama juttu on kuin Subilta neljän aikaan katsotut Frendit.

"Se mun terapeutti ei ollu psykan "omia" terskapeutteja, ku se oli siellä jollaki kevytyrittäjä-sopparilla! Respat uusittiin päivystyksen lekurin eikä psykan lekurin toimesta ja laskut makso sosku tai Kela mukisematta ku mun sosku hoiti niitä hommia silleen etten mä joudu edunvalvontaan, kaikki oli ok VUOSIA VITTU SIIHE ASTI, SAATANAH!" Ranella desibelit nousi kierrosten mukana, ja ohitse käveleviltä koiraansa ulkoiluttavilta hipeiltä - tai lähinnä heidän koiraltaan - kuulunut palaute sai Ranen pysähtymään hetkeksi, ja viilentämään kuumenevia tunteitaan samalla suutaan kostuttaen kädessään lämpenevän tölkin sisällöllä.

"Mä olin sit taas psykkaan yhteydessä et mites tää asiakkuus, jatketaanko siitä mihin jäätiin vai mites, ni ne sano et mun pitää eka mennä päivystyksen tai terveyskeskuksen kautta hakee lähete sinne psykalle. No sinne terveyskeskuslekurille ois ollu aika vasta joskus kuuden viikon päästä, joten mä sit menin päivystykseen istumaan ja oottaan vuoroo. Mulla oli alla kerrasto ja päällä pilkkihaalarin tyyliset puolhaalarit ja untuvarotsi, jonka mä olin toki ottanu pois päältä, ku tää oli talvea ja ulkona vitusti pakkasta. Odotusaulassa soi paikallisradio ja lämmitys oli vissiin saatu korjattuu, koska siellä tarkeni paremmin ku hyvin. Karvahattu piti ottaa päästä, mut ei se mitään ku emmä enää oo mikään maalainen. Ei se oottaminen lopulta ollu niin paha, alle puoltoista tuntia ja kyllä mä sinne huoneeseen lopulta pääsin. Mä istuin siihen hoitajan eteen ja sanoin et tarttis päästä psykalle. Se kysy miks. Mä sanoin et ku ois kiva jatkaa terapiaa. Se kysy mis oon ollu terapiassa. Sanoin et tässä talossa. Se kysy kellä. Mä sanoin sen nimen. Se katto koneelta. Sano et ei oo meillä. Mä sanoin et joo mä tiiän. Sit se kysy mun sotutunnusta. Sit nimeä ja osotetta. Mua vitutti jo siinä vaiheessa ja kainalot litis hiestä. Se hoitaja katto sitä mun hikoilua ja hampaiden kiristelyä ja anto mulle jonku esitietolomakkeen ja AUDIT-kyselyn ja ohjeisti odotusaulaan takas, sano että täytä noi laput täs sillä aikaa ku hän konsultoi lekuria."

Rane ryysti tölkistä, tölkki tyhjeni, hylsy päätyi kassiin, ja repusta nousi uusi. Naps. Ryyb. Rane jatkoi paatostakaumaansa byroslavian gulagista.

"Mä sit jatkoin istumista siellä odotusaulassa ja mulla keikku siinä toisella polvella se kirjotusalusta epätasapainossa ja mä yritin siinä vastailla kaikkiin kysymyksiin, nimestä, sotusta, ja osotteesta alkaen. Vitutus tuntu kainaloista valuvan hien ja hikoilusta kutiavan perseen takia kypsyvän entisestään. Se kysely oli sellanen "Meillä puhutaan alkoholinkäytöstä" -kysely, ja ku mä laskin siinä pisteitä ja katoin et miten ne määräytyy, ni vittu KAIKKI mun tuntemat ihmiset olis siinä esitettyjen tietojen mukaan rappioalkoholisteja! 3 kaljaa tai annosta päivässä joka päivä tekee susta alkkiksen! Jokanen känniin ittensä juova suomalainen olis sen kyselyn mukaan peruuttamattomalla matkalla kirroosiin!"

Gallu nyökkäili hartaasti, paineli ylävatsaansa, ja heitti Ranen monologin väliin komppaamalla "siis joo, kyl muakin välillä sattuu tähän maksan tai haiman kohalle, tai emmä tiiä mikä tos on, mut---" "...ööööhhh..." Enkku äänteli päälle striimaavan kännykkänsä näytöltä itseään tuijottaen, silmät harittaen eri suuntiin, pöyhien vapaalla kädellä takkuista ja rasvoittunutta hiuspehkoaan. "Noni, täs on se klamour-shot, kyykkää sitä kaljarahaa, keke87."

"Mähän olin tehny sen saman kyselyn useempaan otteeseen ennenku mä sillo joskus kävin läpi sen vitun Via Dolorosan mikä oli mun matka eka päihdepuolen asiakkaaks, ryys, niel, ja sieltä sit vihdoinki psykalle ja sinne terapiaan," Rane jatkoi nälkävuoden mittaista ja tuntuista tarinaansa. "Siinä vaiheessa mulla oli se juominen täysin hanskassa, meni vaa viikonloppuna se muutama, mut ku mä pääsin sinne lääkärin huoneeseen parin tunnin odottelun jälkeen, niin se oli että "pahalt näyttää, pahalt näyttää, sulla ole alkohoolionkelma, sinä juo paljo," ku ei se ollu kotimainen lääkäri vaa joku abubabu tai mikälie!"

Rane piti pienen tauon, tuijotti kaukaisuuteen nurmikkoa nyhtäen ja hekotellen, huikkasi tölkin tyhjäksi, laittoi hylsyn kassiin ja otti repustaan uuden. Naps. Ryyb. Niel. Örrrrp! "Mä olin aika kypsä siinä vaiheessa ja olin sille lekurille että kuules ny vitun mehmetti, sun kotimaassas varmaan leikataan kädet irti alkon juomisesta, mut täällä Suomessa meillä on äidinmaidossa promillet valmiina! Se oli sit että jos mä en rauhotu, niin hän kutsuu vartijat ja tää hoitotapaaminen on tässä. Kuka vittuuntunu muka rauhottuu siitä että sille sanotaan rauhotu? Vittu mä sanon, perkele!"

"No mä taisin vähän liian innokkaasti sit siinä sanoa sille ja siirtää vähän tuoleja, ni sit vartijan saattaessa mua huoneesta se lekuri sano että ota yhteyttä sovelluksen kautta ja pyydä sieltä aika päihdepuolen hoitajalle, hänen kirjotuksen perusteella menee lähete, toivottavasti saan apua tai mitä vittua se jeesustelikaan perään vittuillakseen." Ryyb. "Joten sit ku mä olin päässy kotiin, ni mä menin sovelluksesta tsättiin hoitamaa sen päihdepuolen ajanvarauksen. Vittu mä istuin siellä päivystyksessä jonku neljä tuntia ja siitä ehkä vartti oli hoitajan ja lekurin näkemistä, sovelluksessa mä ootin vartin, ja sieltä laitettiin soittopyyntö päihdepuolelle ja se sano, että soittaa seuraavana päivänä. Niiku soittiki. Vittu tää systeemi on kuralla!"

"Päihdehoitajalle oli se eka seuraava aika sit vasta kahen viikon päästä. Sitä odotellessa mä pääsinki keskittymään sit mun tukiasioihin, jotka oli menny kokonaan uusiks kun mun soskukin vaihtu samaan aikaan sen lekurin kanssa, tää oli se ku tuli sitä organisaatiouudistusta, eli leikattiin kaikesta mahollisesta "ylimääräsestä" mihin lukeutu ihmisten pääsy palveluihin, ite ne palvelut, ja tietenki koulutetut työntekijät joiden tilalle sit palkattiin pätkäsoppareilla muodollisesti päteviä tekijöitä." Ranen tilitys jatkui ja jatkui.

"Mulla meni sosiaalityöntekijäkin vaihtoon, ku karsittiin tarpeettomuuksia, ja se mun työntekijä oli karsittu siks, että se oli vähän liian vapaalla kädellä tehny päätöksiä ja junaillu asiakkaittensa asioita menemään jouhevammin. Se oli tehny silleen jo vuosia ihan vaan paperisodan ja oman työn vähentämiseksi, ja hassusti siinä oli nopeutunu asiakkaidenki asioiden käsittely ja laskujen maksattamiset, ja jos mä oisin tienny että se niin tekee, niin mä olisin pyytäny maksusitoumusta ties mihin, koska niitä se oli kirjoitellu ihan kaikkeen lenkkareista läppäreihin." Ryyb. "No enivei, mun tukiasiat oli sen työntekijän tekemien jutskien takia nyt selvityksessä, eikä soskun mukaan niiden pitäny nyt maksaa mitään mistään mulle, koska täs oli ne soskun työntekijän kanssa tehdyt suunnitelmat tehty ennenku toimeentulotuki meni Kelalle, joten mun pitää hakea toimeentulotukioikeutta uudestaan. Kelalta." Ryyb, örp. "Joten mä hain toimeentulotukea. Ja ootin sitä päätöstä sen kuukauden. Sieltä tuli vastaus, että koska mun asiat soskun kanssa on selvitystilassa, ni mun pitää hakea ekaks muita ensisijaisia etuuksia. Mä kysyin, että mitäs ne sit on. Se kysy että onko mulla työmarkkinatukioikeutta. Mä kysyin että mistä mä sen tiiän. Se sano että oo työvoimaviranomaiseen yhteydessä ja mee tapaamiseen, siellä tehään suunnitelma, ja sit työvoimaviranomainen tekee lausunnon siihen oikeuteen."

Rane jatkoi, että teki työkkärin sivuilla yhteydenottopyynnön, kirjoitti siihen syyksi tulojen katkeamisen byrokratiahelvetissä, ja saikin puhelun työvoimaviranomaiselta seuraavana päivänä. Työvoimaviranomainen olisi ollut valmis tapaamaan Ranen jo kahden viikon päästä toimintasuunnitelman ja palveluntarpeen arvioinnin tekemiseksi. "Se ehottikin mulle sitten että tehään alustava yleisluontonen suunnitelma nyt puhelimessa, että asiakas hakee avoimia työpaikkoja ja koulutuksia käytettävissä olevia kanavoita käyttäen ja hakee ja menee jos löytyy sopivaa ja että käy työttömän terveystarkastuksessa tai toimittaa jotain muuta dokumenttia terveydenhuollosta, ja sitä dokumenttia odotellessa ei ole työnhakuvelvoitetta. Sit mä hyväksyin sen ja se oli siinä, sen mielestä siinä ei ollu mitään mikä ois estäny työmarkkinatukioikeuden, mut se päätös tulis parin viikon sisällä sit." Tyhjä tölkki katosi, uusi tölkki ilmestyi, naps, ryyb.

"Sit se toivotti mulle jaksamista, ja tunnusti ettei oo koskaan kuullu aikusen miehen itkevän niin lohduttomasti."

"Tukihommat oli sit kunnossa, tai ainakin mun osalta hoidettu ja odotti käsittelyä, joten sit oli enää se psykka. Ja sinne mä sit soitin ja kerroin mun asian, että tarttee loppuneen terapian ja puuttuvan hoitosuhteen takia sopia tapaamisesta. Mainitsin sen työttömän terveystarkastuksenkin. No mä sit pääsin seuraavana päivänä tapaamaan hoitajaa päivystyksen kautta, suht lyhyellä odotusajalla. Koska mä olin silloin joskus ollu täysin rehellinen mun päihdehistoriasta, ni ekaks siinä pitää sen perusterkan kautta saaha eka lähete päihdepuolelle ja siellä pistää sit aluille se psykan hoitosuhde kolmistaan, että eka sä sitoudut kusee purkkiin ja puhaltaan pilliin ja käymään labroissa kolmen kuukauden ajan ennenku voidaa pitää se psykan alkukartotus." Ryys, klunks. "Siellä oli ihan eri hoitajat ja lekurit ja tiukka linja sen suhteen, että nyt Ranen pitää käyä tää koko vitun sirkus uudestaan läpi! KU SUL ON TÄTÄ MENNEISYYTTÄ TÄSSÄ!"

"No mulla oli onneks se aiempi terapia ja sen aikana alotettu lääkitys toiminu tosi hyvin, ni mä en ollu vieläkään ratkennu ryyppäämään, vaan mä purin hammasta ja luotin siihen et kyl nää asiat tästä, kyl nää hoituu ja kolme kuukautta mä pystyn olemaan edelleen dokaamatta, onnistu se aiemminkin."

"Nyt sä sit juot," totesi Gallu.

"Nyt mä sit juon. Ja te juotte mun kanssa, ni tää on vähemmän surullista mulle," vastasi Rane, ja otti huikkaa tölkistä.

"Kauas me Rane ollaa nyt oltu sun kans juomassa tällä kertaa?" tiedusteli Enccu.

"Mä tiiän!", julisti Gallu ahaa!-elämyksessä. "Viime tiistaina, Rane oli pistäny viestiä ja tuli lootan ja sen sun humppakuution kanssa, ja sä kävit silloin viimeks suihkussa, mä muistan ku sä kuivasit tukkaas ja Rane näki sun perseen!" Ja sitten naurettiin.

"Mut ihan oikeesti, Enccu," sanoi Gallu, ja jatkoi: "jos me eksyttäis jonnekki skutsiin ihan umpimettään, ni meiät löydettäis päivässä pelkästää sun imelän hajun perusteella, yök!"

"Mikkihiiret ei vaan arvosta rotunaisen myskiä, rääh-räh-hähhäh-häh-khääkh!" kuittasi Enccu annetun palautteen hänen hygieniastaan.

"Ei se oo mitään myskiä vaan PASKAA koska sä et käytä paskapaperia! Veken kissa teki peittämisliikkeitä sohvalla siinä kohtaa, missä sä istuit, kun arvon hienon leidi oli käymässä jääkaapilla!" Enccu tuijotti hetken Gallua, ja sanoi sitten puhelimelleen: "Näättekste mitä tää pirivelkanen kusihousu mulle sössöttää, tällasta mä joudun kestämää..."

Rane jatkoi.

"Mä olin sen kolme kuukautta dokaamatta. Koko sen kesän, mikä oli onneks aika paska ku sato eikä tehny mieli notkua puistoissa. Mä kävin kerran viikossa päihdehoitajan juttusilla ja puhaltamassa pilliin ja kusemassa purkkiin ja kerran kuussa otettiin labrat, et heilahteleeks maksa-arvot ku valehteleva juoppo salailee häpeäänsä. Mut ei täl kertaa, Rane pysy selvänä vaikka kuinka tuli kusta muroihin ja pökälettä päälle siivuina niiku banaania. Se hyvä puoli oli, että tukiasiat läks luistamaan pienen nikottelun jälkeen ihan normaalisti ku asumistuen käsittelyn ajan toimeentulotuesta maksettiin vuokra suoraan vuokraisännälle, ja työmarkkinatukioikeus hyväksyttiin eikä sen maksattamisessa ollu ongelmia. Sit ku se kolmas kuukaus läheni loppuaan, ni mä soittelin hoitajalle sinne psykalle ja kerroin että päihdepuolella on käyty ja kaikki on putsia ja siistiä niiku tiedoista näkyy, et voisko sitä lekurin aikaa vaikka sopia, ja se sanoki että sieltä oltais oltu yhteydessä muutenki ku ois haluttu kysyä just näistä. Se ehdotti aikaa jo viikon päähän ja vaikka se oli eka aika aamusta ni mä sanoin et joo, Rane tulee, näkyy sit." Rane suoritti rutiininomaisen tölkinvaihdon, avasi uuden, kostutti suutaan, ja jatkoi edelleen puhumista.

"Se lääkäri olis halunnut alottaa kaiken ihan silleen täysin alusta, et mä oisin kertonu sille ihan alusta alkaen kaiken, mitä mä olin jo sille aiemmalle terapeutille kertonu, ja et mikä mun tilanne nyt on, ja et mitä apua mä nyt heiltä haen." Rane tuijotti hiljaisesti eteensä, otti pitkän huikan tölkistä, ja nielaisi. "Mä sanoin et mä haluisin vaan jatkaa sitä mun terapiaa ku mul meni niin hyvin ja raittius ja terveemmät elämäntavat oli tullu jo rutiiniks, ja miten mä olin jotenki pystyny vielä jatkamaan raitistelua vaikka nukkumisen kanssa oli ollu yhä enemmän ja enemmän ongelmia tän tuki- ja hoitoonpääsyn odotuttamisen kanssa, ku liikuntaki oli jääny ja nyhjötin vaan himassa. Se oli että jos mä haluan sen työttömän terveystarkastuksen, ni sit pitää alottaa tän tilanteen kartottaminen ihan alusta, ja kertoa että mitä siellä aiemmassa terapiassa oli käsitelty koska heillä ei oo mitään tietoja siitä mun terapiasta eikä siellä käsitellyistä asioista, ni josko mä kertoisin lyhyesti siitä ni sais jotaki käsitystä."

"Mä vaan istuin hetken siinä ja tuijotin sitä lekuria silmiä räpäyttämättä ja mun mielessä sinkos hetkessä ohi se vitunmoinen työ ja mistä lähtökohdista se mun terapia alko, ja mä tunsin itteni sellaseks muurahaiseks joka näkee edessään ihmisen: ekaks siinä on järjettömän kokonen massiivinen möhkäle, joka ihmiselle näyttäis joltaki tunturilta tai joltaki, mut se on vasta sen ihmisen kenkä! Ja siitä tunturia isommasta maankappaleesta lähtee jonneki sen muurahaisen käsityskyvyn ulottumattomiin ylettyvä ja taivaan korkeuksiin nouseva jalka, mikä sekin on vasta joku kolmasosa sen galactusmaisen entiteetin korkeudesta ja koosta! Mä olin se muurahainen ja se entiteetti oli se saatanan iso kivireki mikä mun ois pitäny purkaa ja täyttää taas. Uudestaan jolleki ihan tuntemattomalle ihmiselle. Mä vaan nousin ylös, kiitin sitä lekuria ja hoitajaa, ja lähin vittuun sieltä."

"Vittu mä olin siinä vaiheessa nähny lumen tulevan ja menevän, armaan ajan saapuvan ja luonnon uudeks luovan, ja lehtien putoavan puista, perkele saatana!"

"Mä päätin sit että nyt riittää, mä teen vittu julkisen harakirin! Teippaisin itteeni ja työntäisin taskut täyteen rakettia ja papattia, kävelen tonne ison järven jäälle, valelisin itteni bensalla, tuikkaisin itteni tuleen, ja lähtisin rytinällä! Otan lainaa ja pikavippiä niin paljon ku limitti antaa myöten, ja ryyppään uudenvuoden rakettimyyntiin asti ja sit Rane lähtee, saatana!" Tyhjä tölkki päätyi vääjäämättömästi hylsyillä täyttyvään muovikassiin, ja repusta ilmestyi uusi Ranen avustamana.

"Ni mehän sit vedeltiinki vielä lokakuussa tääl puistossa pussikeittoa, helmikuuhun asti tuli vettä ja räntää, ja puistokausi alko maaliskuussa. Vittu. Mut mä ku kerta päätän jotain, ni se päätös pitää, ei oikaisuvaatimus- tai valitusoikeutta, kengättömät lapset, kohmeiset sormet, liput salkoihin, perkele saatana!" Rane mölisi monologiaan humalatilan kasvaessa, Gallu ja Enccu pitivät Kük-liveä Encun kännykällä ja kinastelivat jostakin tyhjänpäiväisestä kuten Gallun piriveloista ja Encun hapanimelähköstä tekonahkahousuylläristä.

"OLKOON PITKÄ KUUMA KESÄ! MÄ AION ELÄÄ SEN, vielä, VITTU SIT LÄHTEE, RANE TARJOO RAKERITITIT JA POMMIT! ME TEHÄÄN SIITÄ JUMALAUTA MAAILMANLOPPU! MAAILMANLOPPU, KUULEKSÄ MAAILMA?! LOPPUU TÄÄ PASKA, SAATANA!"

"Rane, oo vittu hiljaa !" huusi Enccu. "Sä oot nyt tammikuusta asti jauhanu tota samaa levyä, me tehää maailmanloppu, me tehään jumalauta maailmanloppu, polttoitsari ja raketit, vittu täällä katsojat kommentoi et eikö sulla mitään muuta oo ku toi järjetön mantra täynnä itsetuhoa ja hävitystä, mee vittu hoitoon, tee se hintti, tämmöstä nää kirjottaa täällä, Rane ME tiietään et sul ei oo helppoo mut nää ei hei älä ei" päättyi Encun palaute Ranelle Ranen viskatessa striimaavan älylaitteen kaaressa viereiseen vesistöön. "TYKÄTKÄÄ JA SEURATKAA JA LAITTAKAA MEILLE HYNKKYY!" huusi Gallu lentävän puhelimen perään. "ENCCU TARTTEE AINAKI UUDEN LUURIN HÄHÄ HÄH HÄHÄÄ!" komppasi Rane.

"Rane, vitun mulkkuu-uu-uuh!" ujelsi Enccu. "Mä tarviin mun PUHELIMEN! Vittu mun mutsi soittaa taas mun siskolle ja se menee mun ovelle jos mä en vastaa ku se yrittää soittaa enkä mä vastaa, vittu, taas ne soittaa huoli-ilmotuksen kytille ja taloyhtiön äijä tulee avaamaan niille oven ja VITTUU-UU-UUHH RANE rrrrRRÄÄÄÄÄÄ-"

"Vittu Rane hakee puhelimen sulle, saatana, Ranella on luottoa vielä!" mörisi Rane huutaen keskeyttäen Encun kännisen känkkäränkän, ja jatkoi: "Mä tilaan sulle jonku OnePlussan verkkokaupasta ja pistän vaiks ton keskustan liikkeen noutopaikaks, haetaan samalla lisää kaljaa." Tyhjä tölkki kopsahti hylsykassiin, Rane otti repusta viimeisen sinikeltaisen ammuksen, avasi tölkin, ryysti kolmasosan sisällöstä, otti taskustaan puhelimensa ja lukulasit liiviensä rintataskusta, ja alkoi tökkimään ja pyyhkimään älylaitteensa ruutua.

Puiston toisella laidalla mateleva Poliisin pakettiauto pysähtyi footbagiä potkivien paidattomien lökärishortsi-hampuusien kohdalla, ja autosta astuivat ulos konstaapelit Lehtokumpu ja Kumpuniitty.

--

"No niin, ähh, jätkät, mitäs täällä poltel-- potkitaan?" avasi Mikael Kumpuniitty diskurssin osapuolten välillä. "Onks teillä kaljaa niissä tölkeissä? Mites repuissa? Näyttäkääs paperit onko ikää." Jätkikset protestoivat, että ikää kyllä löytyy muttei papereita ole mukana, ja Mikael nuorison luottamuksen herättävällä tyylillään jatkoi: "Voidaan lähteä asemalle katsomaan paremmin niitä tietoja, tai sit lähette muualle täältä notkumasta ja heilumasta, ja me takavarikoidaan juomat, miltäs tällanen kuulostaa?"

Eihän se kivalta kuulostanut, ja nuoriso esitti vastalauseitaan ehkä jopa hieman uhmakkaasti nostellessaan avaamattomia tölkkejä hylsykassiin hylsyjen sekaan. "Kai teillä nyt ihan tyhjä kassi on? Ei me aleta teidän jätöksiä tässä roudailemaan. Noh, mikä maksaa?"

"Hyvät tavat varmaan ihan liikaa," aukoi pitkätukkainen ja näppylärintainen skeittarin retku päätään julkeasti. "Että mitä että? Kerätkääs noi tumpit tosta maasta ennen kuin lähdette, tai napsahtaa sakot roskaamisesta," ojensi auktoriteetin asemassa oleva Kumpuniitty asennevikaista nuorta. "Mut eihän me olla ees poltettu tässä röökiä, kaikki nää on ihan vieraita. Ja näitä on ihan vitusti!" Mikaelin silmissä tällainen niskoittelu oli aggressiivista uppiniskaisuutta, mikä tulisi kitkeä kuin rikkaruohot, jotta nulikat tietäisivät paikkansa. Tuittuileville märkäkorville piti olla tiukkana. "Te keräätte kaikki nämä tumpit tästä, ja me vahditaan autosta käsin että te varmasti keräätte kaikki! RUULI ON TÄMÄ," Vanhempi konstaapeli Kumpuniitty sanoi tiukasti mutta huutamatta, ja kääntyi juomakassi kädessä auton pelkääjän puolen ovelle, avasi sen, ja istui penkille vetäen oven perässään kiinni.

"Ja se kyytivaihtoehtokin on aina avoinna, osoitteena putka," päätti konstaapeli Lehtokumpu neuvottelun niskoittelevien nuorukaisten kanssa.

Konstaapeli Kumpuniitty istui pelkääjän paikalla tarkastellen takavarikoidun kaljakassin sisältöä konstaapeli Lehtokummun istuessa kuskin paikalle. "Vittu ei yhtään everstiä tai edes Kotimaista, pelkkää Lidlin Punaista ja pari orpoa lämmintä ananas-lonkeroa. Nuoriso on pilalla," märisi Mikael.

"Mä join lomalla yhden viikon pelkästään tätä ananas-lonkeroa, ja mulla kaikki ulosteet haisi ihan sille. Kaikki. Mieti sitä, kun olet eka kuusi päivää vetänyt tätä samaa litkua heräämisestä sammumiseen ja joka toinen päivä grillataan aamusta iltaan ja sä vedät makkaraa ja grillitaskua ja koipea ja siipeä ja ties mitä ihme vartaita, ja sit sulla pärähtää seitsemännen päivän ekasta juomasta ihan hirveät vatsan väänteet ja ahdistukset. Hyvä kun vessaan kerkeää ja vetää housut nilkkoihin ja istumaan alas, ja sä istutkin kannen päälle ja se eka suihku maalaa kaiken sun perseen ympäriltä IHMISEN PASKALLA!" Mikael oli avannut Punaisen pikkutölkin ja ryysti siitä kostuketta puhumisen kuivattamaan suuhun. "Ja se oli vasta se eka puserrus. Kaikki se pelkkä liha ja lonkeronesteytys ei tehnyt hyvää ruuansulatukselle, niin siellä oli onneksi joku kiinteämpi pökäle pysäyttämässä sen paskatsunamin edes hetkeksi että sain nostettua kannen ja toimitettua hädän loppuun sinne pönttöön. Mut siitähän se työmaa alkoikin, kaiken haistessa ripulissa keitetylle ananakselle."

Mikael keskeytti uloste-monologinsa ja vilkuili kuskin sivupeilin suuntaan, kysyen Juhanilta: "Kerääkö ne äpärät niitä tumppeja siinä vielä?" Juhani vastasi, että onhan niitä siinä jo hyvä keko. "Peruuta sen kasan päälle ja avaa ikkunat," ohjeisti Mikael. Juhani kohotti hieman kulmiaan, katsoi sivusilmällä vittumaisella ilmeellä Punaista pussaavaa Mikaelin hikistä naamaa, ja teki työtä käskettyä. Juhani vilkautti kerran valoja, ja lähti peruuttamaan väärinkohdeltua nuorisoa ja heidän keräämäänsä tumppikasaa päin. Maasta tumppeja keränneiden jätkien päästämät äänet viestivät ihmetystä, epäuskoa, ja turhautumista.

"Pysäytä takarengas sen kasan päällä," ähisi Mikael puoliksi kuiskaten, suikkasi suuta kaljatölkin suulle, nielaisi, ja jatkoi: "Sit sudit sen koko paskan siitä ilmoille!" Juhani mietti sekunnin, katsoi Mikaelin häiriintynyttä virnettä keskellä sänkitukasta asti hikeä tihkuvaa ja punoittavaa naamaa. Juhani painoi kaasulla hieman kierroksia, vaihtoi kakkoselle, lisää kierroksia, vaihde alas ja kytkin ylös, etuvetoinen Transporter suihkutti tupakantumpit ja soraa pitkin tietä ja puistonpenkkejä ja päin niitä hetkeä aiemmin maasta keränneitä jätkiksiä. Poliisiauton pohja rohisi ja rapisi ankarasti soran roiskuessa eturenkaiden alta.

"RUULI ON TÄMÄ!" karjui Mikael ikkunastaan. "RUULI ON TÄMÄ!" komppasi Juhani absurdin tilanteen ja silkan vallan tuoman huuman viemänä. "RUULI ON TÄMÄÄÄÄÄRRGH!" karjuivat kummatkin, ja ehkä kolmen sekunnin sudituksen jälkeen auto hypähti törkeän näköisesti kohti koiraa ulkoiluttavaa pariskuntaa. Onneksi Juhani käytti jarrua nopeasti, ja auto pysähtyi niille sijoilleen, sammuen Juhanin nostaessa jalan kaasulta. Auton moottori raksutti vienosti. Footbag-jäppiset tuijottivat silmät ja suut avoimina autoa ja lyhyttä sutimisuraa. Koiranulkoiluttajapariskunta tuijotti paskahalvauksen kourissa autoa. Heidän rescue-koiransa, Perra, haukkua rähisi autolle hampaat irvessä isäntänsä pitelemää hihnaa väkivaltaisesti kiskoen, loikkien, ja potkien ilmaa auton ja Perran välissä.

Perra oli entinen espanjalainen poliisikoira, joka karkasi kesken yhden "opiskelijat vastaan poliisit" -mellakan ensin purtuaan käsittelijäänsä käteen ja sen jälkeen suojien välistä nivusiin. Perra juoksenteli mellakan laannuttua kuukauden espanjalaisen kaupungin kaduilla ja kujilla poliisivaljaat päällä, kunnes paikallinen koirarescue sai pelastettua sen. Perralta puuttui löydettäessä toisesta korvasta puolet, sattumalta juuri siitä korvasta, johon Perran tunniste- ja paikanninsiru oli istutettu. Vain parissa kuukaudessa tästä Perra oli löytänyt Suomesta maman ja papan, jotka olivat vahvasti vasemmalle kallellaan olevien arvojen, eläinten oikeuksien, sekä yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden kannalla. Kaikkein leppoisimmat hipit antoivat vihdoin Perralle sitä rakkautta mistä hän jäi paitsi ollessaan poliisikoiraksi aivopestävänä ja taistelijaksi koulutettavana. Hippien hoteissa Perra oli mitä suloisin ja ystävällisin malinois, paitsi jos se sai pientäkään vihiä virkavallan edustajista, oli se virkavallan edustaja sitten mitä kansalaisuutta tahansa. Perra tunnisti pekonin tuoksun haalareiden väristä huolimatta. Nyt Perraa oli vastassa sinivalkoinen pakettiauto, jonka sisällä oli kaksi aseistautunutta fasistia, jotka meinasivat ajaa hänen ja hänen maman ja papan päälle ja tämähän ei sopinut Perran pirtaan sitten lainkaan.

"Pidä se hurttas kurissa, vitun hippi!" huusi hieman säikähtäneen oloinen konstaapeli Kumpuniitty omasta ikkunastaan, ja sanoi nopeasti Lehtokummulle "aja vittuun tästä, mut silleen hissukseen ettei näytä että me oltais pakenemassa, mentiin mentiin..." Kalpeahkon värin naamalleen saanut Juhani ohjasti auton sievän hillitysti sopivan välimatkan päästä pariskunnasta, mitä nyt Perra hieman hyppi Juhanin nopeasti sulkemaa auton sivuikkunaa vasten sylki roiskuen ja raapi vielä auton kylkeäkin belgialaisen ninjakoiran potkuillaan. Auto mateli eteenpäin, jättäen hipit jo hieman rauhoittuneen mutta selkeästi vittuuntuneen koiransa kanssa taaksensa, kohti puiston parkkipaikkaa ja poistumisreittiä samaan suuntaan kuin hylsykassejaan ja reppujaan kanniskelevat rappiotubettajat systeemiin katkeroituneen kaverinsa kanssa.

"Jos haetaan nopeasti evästä jostain?" Juhani ehdotti. "Haetaan vaan. Sä tarjoat koska oot harjoittelija," vastasi Mikael ehdotukseen. Mikael röyhtäisi, ja hylsy kopsahti jalkatilassa olevaan kassiin vielä avaamattomien tölkkien päälle. "Höllääs vähän ettet ole ihan humalassa, pidät vaan ne tärinät ja kouristukset kurissa," sanoi Juhani vanhemmalle konstaapeli Mikael Kumpuniitylle. Mikael katsoi Juhania hetken, ja ilmassa oli aistittavissa asenne ja etuoikeutuksen väre, kunnes hiljaisuuden rikkoi Mikael: "Oot ihan oikeassa. Krapulan loiventaminen alkolla on herkkää hommaa, karkaa nopeammin käsistä kuin pikkujoulusekoilut sekasaunassa. Pitää varoa tän juoman kanssa, joo, ei pidä toistua samaa kuin edellisessä laitoksessa..." Mikael turisi Juhanin ohjatessa auton puiston poistumistieltä autokaistalle suojatien ylittäen.

"Mutta tosiaan se paskafarssi," jatkoi Mikael uloste-monologiaan. "Sen ekan suihkun jälkeen sieltä läksi tunkemaan sitä kiinteämpää ainesta, mikä oli myös kovempaa ja osittain muokkautunut varmaan suolenmutkien mukaan. Oletko sä koskaan nähnyt metsäpeuran sarvea? Kuvittele että sellainen tunkee sun ripulisuihkun repimästä peräreiästä ulos..."

---
(ensimmäisen osan loppu)